perjantai 23. syyskuuta 2016

Tulihan se sade vihdoin!


Sienisato on parin viime viikon ajan kärsinyt kuivuudesta. Onneksi pari päivää sitten löysin mustavahakkaita kansallispuiston yhdestä rinteestä, mikä onkin upea juttu! Kuivatin sienet ja säästän niitä jotain oikein ihanaa pastaillallista varten. Kuvassa on yksi herkkutattikin, joka sekin meni kuivuriin, mutta samaan ruokaan en makuja sekoita.

Ja tänäänkin keräsin ihan Pulkkilanharjun talon pihasta sen verran hyviä punikkitatteja ja sillihaperoita, että saatoin valmistaa friteerattuja sieniä. Niistä on itse asiassa tullut tämän syksyn pikku pahe, sen verran hyvä rakenne ja maku öljyssä keittämisestä ja mausteisesta frittitaikinasta tulee niin haperoihin kuin tatteihinkin. 
Kalkkisissakin olemme käyneet, ensin viikon alussa nostamassa pumpun kaivosta ja tänään pankissa. Tietysti nopeilla käynneilläkin vilkaistaan aina myös pihalle. Alkuviikosta oli vielä lämmin ja aurinkoinen sää ja tuntui, että kesäkurpitsat senkun kasvavat. Tänään tuulessa ja seitsemän asteen lämmössä ei kyllä enää näyttänyt siltä, että jäljellä olevista kukista tai kurpitsan aluista ehtisi kasvaa oikein mitään. Mutta jos halla ei pure, voi lämpö vielä yllättää.

Tosin kesäkurpitsasadon käyttämisessä on nytkin vähän ongelmaa. Puoliso kun ei oikein arvosta edullista, satoisaa ja aika mautonta kasvista. Ainakin se pitää aina ensin valmistaa. Viikolla raastoin sitä pataleipään, mikä toi muhevuutta, mutta kyllä vähän sekoitti paistoaikaa. Leipä jäi vähän raa'aksi.
Äsken kypsensin uunissa öljyllä siveltyjä kesäkurpitsaviipaleita sekä valkosipulia ja surautin niistä tahnan yrttien kanssa. Vähän harmittaa, kun en kerännyt mukaani Kalkkisista reheviä minttuja, sillä Pulkkilanharjun ruukuissa oli jäljellä enää vain muutama kuivettunut oksa. Mutta ruohosipulia otin, ja niistä vähistä mintuistakin sai sopivasti makua. Hetken pohdin, lisäänkö joukkoon myös vähän kuivattua tattia. Kannatti, sillä kuivatut sienet sitoivat kesäkurpitsan nestettä ja toivat tietenkin myös makua ja väriä. Ja lisäsinpä vielä sitruunamehuakin.

Isoin päivän ruokaurakka oli kuitenkin keittää täpläravut, joita olemme keränneet muutaman viikon sumppuun. Laskimme ja saimme pääluvuksi 99. Saksivammaisia on ehkä kymmenesosa, mutta eipä se kotikesteissä haittaa. Meille on tulossa huomenna kaksi vanhaa ystävää kylään, joten neljän hengen seurueellemme aion tarjota puolet ravuista, loput pakastan.

Ja kun esitin toiveen sateesta, sieltähän se tuli. Ulkona tihuttaa, on ihan pimeää ja aika hyistä. Syyspäiväntasaus on ohitettu, joten se on syksy nyt.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Sienestysemäntänä

Tyttären ystävä pyysi päästä kanssani sieneen, ja pitihän siihen suostua. Ei ollutkaan mikään turha sienireissu, sillä löysimme minulle tämän kauden ensimmäiset suppilovahverot. Tiedän toki, että tänä supervuonna niitä on kerätty korikaupalla elokuusta lähtien.

Itse asiassa en edes aktiivisesti etsi suppilovahveroita niin kauan, kuin metsissä riittää muutakin. Tänä aamuna vaikutti siltä, että kylmä yö oli vienyt loputkin rouskut ja tatit, jotka eivät olleet kuivuneet parin viime viikon sateettomuuden aikana.

Siksi ilahduin, kun sammaleisesta rinteestä löytyi suppisten lisäksi kantarelleja ja jonkin verran myös karva- ja kangasrouskuja. Vieraani sai viedä kaikki kantarellit, minä puolestani sain rouskut koriini. Kumpikin keräsi oman satsinsa suppilovahveroita.

Latasin omat suppikseni kuivuriin, sillä päivän ruokaa varten oli jo kovin paljon kaikenlaista muuta. Vaikka suppis ei missään nimessä ole lempisieneni, haluan, että sitä on aina kaapissa kuivattuna.

Monikäyttöisyydessä sienilaji lienee ohittamaton, sillä mitäpä muuta voi lisätä melkein ruokaan kuin ruokaan ihan vain murentamalla. Tai sitten vaikkapa keittää ihanaa kiinalaismausteista suppishilloa, johon ihastuivat Kirsin Book Clubin jäsenetkin. Resepti löytyy kirjastamme, mutta palaan siihen varmasti myös täällä blogissa.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Muikkuja, muikkuja! - ja kesäkauden lopetus

Tämä sunnuntai oli kesäkauden lopetus ainakin Viini- ja puutarhatila Pihamaan tilamyymälässä ja -kahvilassa. Minä otin cappuccinon kanssa kesän viimeisen munkin, puoliso tyytyi pelkkään kahviin. Myymälästä löysimme vielä Ojalan tilan kotijuustoa, Pihamaan kyssäkaalia ja syysvadelmia ja kesän päätöksen kunniaksi pullollisen Viherkuohua.

K-Market Lampisen pihalla oli iloinen yllätys, kalastajan muikkuvaunu. Ostimme tältä herralta muikkuja ja muikunmätiä viimeksi pari syksyä sitten, kun olimme tuoreita kalkkislaisia. Viime vuonna emme myyjää nähneet kertaakaan, ehkei hän käynytkään Kalkkisissa.

Nytkin pari muuta asiakasta meidän lisäksemme kyseli herran suunnitelmia syksyn suhteen - ei vielä luvannut oikein mitään. Muikunmädillekin olisi ottajia, joten toivottavasti viesti nyt meni perille, kun varsinainen mätiaika koittaa kuukauden-parin  päästä. Ostimme tietenkin myös savustettuja muikkuja, kun kerran tuoreena saimme.

Aamupäivän vietin sienimetsässä Onalintien varressa ja löysin mitä olin hakemassa: mauste- ja paistosieneksi sopivia sikurirouskuja ja suolasieniksi sopivia haaparouskuja. Tatteja ei juuri ollut, vain muutama kaunis punikkitatti, joiden isäntäpuusta en ole ihan varma. Ja kun vastaan tuli myös pari rikasta kantarelliesiintymää, pakkohan nekin oli kerätä. Kiva oli ajella pyörällä kauniissa ilmassa ja käydä katsomassa maastot.

Iltapäivällä ajoin vielä nurmikonkin, jota tontilla on ihan riittävästi. Pari tuntia meni, hiki tuli. Onneksi puoliso lämmitti saunan, joten saatoin keskittyä sienten käsittelyyn ja päivällisen valmistamiseen rauhassa.

Saunan jälkeen meillä olikin sitten varsinainen herkkupäivällinen: savustettuja muikkuja, voissa paistettuja sikuri- ja kuusenleppärouskuja, lämmin ruusukaalisalaatti, pitojuustoa ja se pullollinen Viherkuohua. Ja muuten, osassa muikuista oli jo mätiä, mikä oli hieno bonus.

Jälkiruoaksi söimme Camembert-juustoa, vadelmia ja kuusenkerkkäsiirappia. Kerkkäsiirappia keitin toukokuussa ja kerroin siitä 22.5. kirjoituksessani.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Leivotaan-lehdessä

Kiinalaisvaikutteinen sieniruokakirja innostaa näköjään myös leivontalehteä! Leivotaan-lehdessä oli oikein mukava kokonaisuus, jossa pari reseptiäkin kirjastamme. Ko. resepteissä sienet ovat päässeet taikinan sisään.

Suosittelen ostamaan lehden, siinä näytti olevan muitakin inspiroivia juttuja syksyn sadon hyödyntämisestä. Kirjastamme ja sienifilosofiastani oli kolme ja puoli sivua, oheisessa kuvassa näkyy avausaukeama. Päivi Kangasniemi kirjoitti, kuvat ovat kirjastamme.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Rouskuriemua ja omenaonnea

Sieniä ja omenoita on nyt niin paljon, että riemun ja onnen sijasta voisi puhua raatamisesta.

Mutta koska rakastan molempia, päätän käyttää positiivisia sanoja. Tänään on kerätty, perattu, siivutettu, lohkottu, keitetty, suolattu, kuivattu ja ties mitä.

Aamulla tosin näytti siltä, että sadonkorjuu jäisi tältä päivältä kokonaan, sillä mies oli huonovointinen ja sadettakin tuli ihan riittävästi. Jäimme suosiolla Pulkkilanharjulle, jossa ajattelin tehdä vain pienen kierroksen pihassa sienikorin kanssa. Mutta sitten puolisokin tokeni sen verran, että lähti mukaan kuljeskelemaan. Erityisesti häntä piristi se, että karvarouskujen ja punikkitattien lisäksi löysimme ihan hyvän määrän mustarouskuja ja männynleppärouskuja. Loppujen lopuksi mies kiersi puolet Vähäsaaresta ja minä loput ja saimme kaksi koria täyteen herkkuja.

Suolasieniksi menevät karva- ja mustarouskut sekä pienen määrän haapa- ja kangasrouskuja pilkoimme ja keitimme 5-10 minuuttia, jonka jälkeen suolasin ne kevyesti ja pakastin muovipusseissa kerta-annoksina. Pakastettaviin sieniin ei tietenkään tarvittaisi säilymisen vuoksi suolaa, mutta se parantaa sienten rakennetta ja tekee niistä myös sulatuksen jälkeen "suolasieniä" eli sopivia sienisalaattisieniä. Liikaa suolaa ei kannata lisätä, jotta ei sitten taas joudu liottamaan sieniä pitkään.

Leppärouskut päätimme syödä heti lounaalla. Nehän voi syödä ilman keittämistä, joten paistoin ne hyvässä öljyssä ja lisäsin vain vähän hieman suolaa. Vuolin kesäkurpitsasta ohuita suikaleita, jotka kypsensin nopeasti pannussa öljyn ja valkosipulin kanssa ja tarjosin pastan tyyliin: kesäkurpitsa alla, sienet ja parmesaaniraastetta päällä. Oli muuten hyvää!

Päivällä sää selkeni sen verran, että päätin lähteä yksin käymään Kalkkisissa hakemassa puutarhan antimia. Oikein hyvä, että menin, sillä esimerkiksi luumut olivat aivan kypsiä. Parin päivän päästä ne olisivat olleet joko maassa tai lintujen ruokana.

Omenoita keräsin muutaman ämpärin ja kassin täyteen, minkä lisäksi tarkastin tomaatti- ja kesäkurpitsatilanteen. Omat tomaatit on kohta syöty, mutta on siellä vielä muutama vihreä kypsymässä. Kesäkurpitsapenkissä on runsaasti sekä pieniä kurpitsoita että kukkia, joten satoa tulee vielä. Kolme kohtalaisen kokoista odottaa nyt keittiössä jalostusta.

Omenoista olen keittänyt mehua ja hilloa ja siivutellut kolme uunipellillistä kuivumaan kiertoilmassa - kuivuri kun hurraa täynnä tatteja. Kuistilla odottaa vielä ainakin parikymmentä litraa hedelmiä. Tarkoitus on keittää toinen mehusatsi puolukan kanssa - tänään seassa on sekä puolukkaa että pihlajanmarjaa - sillä Mehumaijassa pelkistä omenoista ja sokerista tulee aika mautonta mehua. Mehustamolla puristettu olisi tietysti parempaa ja terveellisempää, mutta nyt ei taida riittää aikaa tai voimia kerätä isoa määrää kerrallaan ja hankkiutua johonkin mehuasemalle. Netin keskustelujen perusteella voi olla niinkin, ettei mehustamoaikaa edes enää saisi.

Toki syön omenoita ihan sellaisenaankin, mutta valitettavasti tänä vuonna hedelmät ovat kovin rupisia eivätkä siksi oikein houkuta haukkaamaan. Onneksi ihan hyvää omenaa löytyy heti kuoren alta, kun viitsii vähän kuoria ja leikata. Taidanpa huomenna leipoa vielä piirakan.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Iltalehdessä ja aamu-tv:ssä

Olen ilokseni saanut antaa monta haastattelua sieniruokakirjani aihepiiristä. Yksi hieman erilainen juttu oli tänään Iltalehdessä, jossa juhlallisesti olen "Viikon nainen" ja otsikon tasolla Melkein omavarainen.

Toimittaja Hilkka Tienhaara ja kuvaaja Riitta Heiskanen kävivät luonamme Asikkalassa kuluneen viikon tiistaina ja noteerasivat jutussa mm. saamamme ravut ja ahvenet, keräämäni sienet ja marjat sekä valmistamani erilaiset säilykkeet.

Kaksi aukeamaa ja 20 kuvaa kertovat myöhäiskeski-ikäisen naisen elämänmuutoksesta eli muutosta kaupungista maalle. Kalkkisten huvila on hyvin esillä Pulkkilanharjun asuntomme ohella.

Keskiviikkona olin vieraana Ylen aamu-tv:ssä, jossa sain keskustella vajaat kymmenen minuuttia toimittaja Sanna Savikon kanssa kiinalaisesta sienestyksestä ja sikäläisistä sieniruoista. Videoklippi on ainakin vielä myös verkossa katsottavissa.

video

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Myrsky, sähkökatko ja matsutake-ateria

Rauli-myrsky sekoitti viikonlopun viettoa. Olimme itse asiassa lauantaina katsomassa Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaa, kun kännykkään piippasi ensin tieto Pulkkilanharjun ja sitten Kalkkisten sähkökatkosta. Loviisassakin tuuli, mutta myrsky oli pahempi pohjoisempana ja sisämaassa.

Kotiin Pulkkilanharjulle palattuamme saatoimme vain jännittää ja toivoa, että sähkö tulisi ennen, kuin pakastimet sulavat. Pakastimet kun ovat täynnä sekä luonnosta että Kalkkisten huvilan puutarhasta kerättyjä marjoja ja niistä jalostettuja mehuja ja hilloja, metsistä haettuja sieniä ja Päijänteestä kalastettuja ahvenia.

Yö meni pimeydessä, myöhään illalla tuli vielä toiveikas viesti, että sähkö palaisi Pulkkilanharjulle aamulla kello 10. Aamulla tuli uusi viesti, jonka mukaan sähköt saadaan kello 16. En oikein saanut selvää kännykän viesteistä, onko Kalkkisissa sähköt vai ei.

Kun ei oikein muutakaan voinut, lähdimme soutamaan Pulkkilanharjun itäpuolta pohjoiseen eli kansallispuiston puolelle. Rantauduimme kohdassa, josta viime vuonna löysin elämäni ensimmäisen tuoksuvalmuskan ja aloimme etsiä. Vajaan tunnin aikana tuli vastaan muutamia kuivia haperoita, tatteja ja karvarouskuja, ei vaikuttanut toiveikkaalta. Hieman napsimme mukaan myös puolukoita.

Palasimme veneelle ja siinä, alle kymmenen metriä veneestä, ne kasvoivat. Kolme tuoksuvalmuskaa eli matsutakea. Ensin en ollut ihan varma, mutta haju sen paljasti: kuin parfyymiä olisi korissa kuljettanut. Siinä vaiheessa, n. klo 9.30,  piippasi myös puhelin ja ilmoitti, että Pulkkilanharjulle on saatu sähköt. Pian siis soutamaan takaisin!

Kotona totesin, että kaappipakastimen lämpötila oli -3. Kävin kellarissa tarkistamassa arkkupakastimen, jossa mikään ei vaikuttanut sulaneelta. Siinä ja siinä oli, että selvittiin ilman katastrofia. Eihän se lämpötilan muutoskaan varmaan hyvää tee ruoille, mutta nyt niitä uskaltaa sentään käyttää. Kalat täytyy kyllä hyödyntää ensi tilassa.

Ne matsutaket eli tuoksuvalmuskat paistoimme sitten huojentuneina päivän pääateriaksi ja juhlimme pullollisella hyvää viiniä. Mukana oli vähän syntymäpäiväjuhlintaakin, sillä varsinaisena päivänä, perjantaina, tein töitä.

Tuoksuvalmuskoista tulee kahden kerran kokemuksella aivan upeita tällä tavalla: leikataan noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi, jotka paistetaan voissa, lisätään paistaessa korkillinen kuivaa sherryä ja lopuksi hiukan suolaa. Siinä se. Mies teki oheen hyvän päärynä-sinihomejuustosalaatin. Keitin minä oman pihan perunoitakin, mutta niiden makumaailma ei ollut ihan nappivalinta näiden sienten kanssa.

Päivän mittaan olen seurannut sosiaalisessa mediassa tuttujen ilmoituksia Kalkkisten sähköistä ja sähköttömyydestä ja muista myrskyvaurioista. Puoliso menee ehkä huomenna katsomaan tilannetta. Toivon vain, että vanhat omenapuut ja etenkin itse rakennukset ovat vielä pystyssä.