sunnuntai 28. elokuuta 2016

Myrsky, sähkökatko ja matsutake-ateria

Rauli-myrsky sekoitti viikonlopun viettoa. Olimme itse asiassa lauantaina katsomassa Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaa, kun kännykkään piippasi ensin tieto Pulkkilanharjun ja sitten Kalkkisten sähkökatkosta. Loviisassakin tuuli, mutta myrsky oli pahempi pohjoisempana ja sisämaassa.

Kotiin Pulkkilanharjulle palattuamme saatoimme vain jännittää ja toivoa, että sähkö tulisi ennen, kuin pakastimet sulavat. Pakastimet kun ovat täynnä sekä luonnosta että Kalkkisten huvilan puutarhasta kerättyjä marjoja ja niistä jalostettuja mehuja ja hilloja, metsistä haettuja sieniä ja Päijänteestä kalastettuja ahvenia.

Yö meni pimeydessä, myöhään illalla tuli vielä toiveikas viesti, että sähkö palaisi Pulkkilanharjulle aamulla kello 10. Aamulla tuli uusi viesti, jonka mukaan sähköt saadaan kello 16. En oikein saanut selvää kännykän viesteistä, onko Kalkkisissa sähköt vai ei.

Kun ei oikein muutakaan voinut, lähdimme soutamaan Pulkkilanharjun itäpuolta pohjoiseen eli kansallispuiston puolelle. Rantauduimme kohdassa, josta viime vuonna löysin elämäni ensimmäisen tuoksuvalmuskan ja aloimme etsiä. Vajaan tunnin aikana tuli vastaan muutamia kuivia haperoita, tatteja ja karvarouskuja, ei vaikuttanut toiveikkaalta. Hieman napsimme mukaan myös puolukoita.

Palasimme veneelle ja siinä, alle kymmenen metriä veneestä, ne kasvoivat. Kolme tuoksuvalmuskaa eli matsutakea. Ensin en ollut ihan varma, mutta haju sen paljasti: kuin parfyymiä olisi korissa kuljettanut. Siinä vaiheessa, n. klo 9.30,  piippasi myös puhelin ja ilmoitti, että Pulkkilanharjulle on saatu sähköt. Pian siis soutamaan takaisin!

Kotona totesin, että kaappipakastimen lämpötila oli -3. Kävin kellarissa tarkistamassa arkkupakastimen, jossa mikään ei vaikuttanut sulaneelta. Siinä ja siinä oli, että selvittiin ilman katastrofia. Eihän se lämpötilan muutoskaan varmaan hyvää tee ruoille, mutta nyt niitä uskaltaa sentään käyttää. Kalat täytyy kyllä hyödyntää ensi tilassa.

Ne matsutaket eli tuoksuvalmuskat paistoimme sitten huojentuneina päivän pääateriaksi ja juhlimme pullollisella hyvää viiniä. Mukana oli vähän syntymäpäiväjuhlintaakin, sillä varsinaisena päivänä, perjantaina, tein töitä.

Tuoksuvalmuskoista tulee kahden kerran kokemuksella aivan upeita tällä tavalla: leikataan noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi, jotka paistetaan voissa, lisätään paistaessa korkillinen kuivaa sherryä ja lopuksi hiukan suolaa. Siinä se. Mies teki oheen hyvän päärynä-sinihomejuustosalaatin. Keitin minä oman pihan perunoitakin, mutta niiden makumaailma ei ollut ihan nappivalinta näiden sienten kanssa.

Päivän mittaan olen seurannut sosiaalisessa mediassa tuttujen ilmoituksia Kalkkisten sähköistä ja sähköttömyydestä ja muista myrskyvaurioista. Puoliso menee ehkä huomenna katsomaan tilannetta. Toivon vain, että vanhat omenapuut ja etenkin itse rakennukset ovat vielä pystyssä.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Rapujuhlat


Perheellämme ei ole rapujuhlatraditiota, mutta nyt se ehkä on aloitettu. Kotimme Pulkkilanharjulla sijaitsee rikkaiden rapukivikkojen vieressä, joten tänä kesänä päätimme ostaa merrat ja luvat. Ja sen verran on saalista tullut, että saatoimme pitää rapujuhlat. Osuipa vielä kaunis sunnuntaikin, joten pystyimme syömään ulkona!

Keitimme täpläravut taiteen sääntöjen mukaan etukäteen ja jäähdytimme (netistä löytyy viljalti hyviä ohjeita), joten niiden tarjoamisessa ei varsinaisesti ongelmaa. Sen sijaan pohdin aika paljon etukäteen sitä, mitä rapujen lisäksi pitäisi tarjota, sillä äyriäisissähän on enemmän puuhaa kuin syötävää. Oli 65 rapua ja seitsemän henkeä.

Koska vieraat olivat tulossa jo puolen päivän aikaan, päädyin tarjoamaan ensin tervetuliaissalaatin ja sen kanssa Ojalan tilan pitojuustoa ja kantarellipiirakkaa. Hyvin maistui ja antoi hyvin voimia odottaa vielä pari tuntia rapujen jäähtymistä ja maustumista liemessään, ulkopöydän kattamista, grilin virittämistä ja muuta oheistoimintaa.

Ensin käytimme grilliä paahtoleivän paahtamiseen, missä se toimikin mallikkaasti. Hyvältähän se maistuu, kun kasaa paahdetulle ja voidellulle leivälle tilliä ja vaivalla kuorimiaan ravun pyrstöjä ja kaivaa vielä vähän rapuvoita panssarin alta mausteeksi!

Syömisen ohessa puoliso piti grilliä lämpimänä, jotta voisimme valmistaa sillä pääruoan eli vihanneksia, mustaherukalla marinoituja broilerinfileitä ja jopa Vääksyn Ranskalaisesta kyläkaupasta ostettuja säilöttyjä ankankoipia. Mutta sitten kävikin niin, ettei kukaan meistä suurimmista rapuahmateista enää jaksanut edes ajatella pääruokaa.

Niinpä päätimme grillata vain jo valmistellut vihannekset ja broilerit. Ne maistuivat sille osalle seurueesta, joka oli vain maistellut rapuja. Meillä muilla oli aikamoiset kasat kuoria edessämme lopuksi. Ei mennyt ruokaa hukkaan ja kaikki olivat tyytyväisiä. Ankkasäilykkeet jäivät odottamaan seuraavaa juhlapäivää.

Toki minulla oli jälkiruokaakin. Keräsin eilen Kalkkisten huvilan pihasta litran ihania punaisia karviaisia ja laitoin ne voidellun vuoan pohjalle. Päälle tein muruseoksen, jossa oli voita, sokeria, Vääksyn Myllyn kaurahiutaleita ja vähän leivinjauhetta. Paistos uuniin reiluksi puoleksi tunniksi, jona aikana marjat pohjalla soseutuivat ja ihana kauramurupäällyste rapeutui. Maistui ihanalta vaniljakastikkeen kanssa, mutta kuvaa en muistanut ottaa sen paremmin jälkiruoasta kuin kantarellipiirakastakaan.

Tämä ateria valmistettiin ja nautittiin Pulkkilanharjulla, mutta siinä oli paljon aineksia Kalkkisista. Vihanneksia ja pitojuustot sekä tuiki tarpeelliset kruunutillit ostimme eilen Pihamaan myymälästä, osan vihanneksista keräsin omalta kasvimaalta. Sienipiirakan sienet keräsin eilen Kalkkisista. Broileriin käytetyt mustaherukat ja piirakan karviaiset keräsin omasta pensaista. Tärkeitä olivat myös mustaherukanlehdet, joita oli ravunsyöjien käsienpesukupeissa raikastamassa vettä.

Ja vielä yksi tärkeä asia, juhlapöydän kukat! Karulla ja tuulisella Pulkkilanharjun tontilla ei kukkapenkkejä kannata yrittää, sen sijaan Kalkkisissa kukoistavat vielä monet perennat. Niitä napsimme eilen mukaamme, jotta voimme nauttia kukkaloistosta myös "saaristossa". Hyvin toimii kahden kotimme yhteistyö.

perjantai 19. elokuuta 2016

Kiinalaisittain friteerattuja haperoita

Koivuhaperoita kasvaa nyt niin, että kerrankin onnistuin keräämään aivan toukattomia sieniä. Napsin aamulla Pulkkilanharjun pihaltamme toistakymmentä itiöemää enkä joutunut heittämään yhtään pois.

Päätin kokeilla haperoihin kiinalaista friteerattujen sienten reseptiä, joka oikeastaan on tarkoitettu kiinteämmille sienille, jotka voi viipaloida noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Nyt vain otin kokonaiset lakit ja yritin pitää ne mahdollisimman ehjinä leivittämiseen asti.

Näin sienipihvit syntyivät: rikoin pari munaa lautaselle, vatkasin kevyesti ja kastoin lakit yltympäri munaseoksessa. Sekoitin toisella lautasella pari desiä vehnäjauhoja ja noin desin jauhettua viismaustetta (tähtianis-kaneli-fenkoli-neilikka-anis) ja teelusikallisen suolaa. Pyörittelin munassa kastetut sienten lakit jauho-mausteseoksessa.

Ja kun joku kuitenkin kysyy: jauhettua viismaustetta saa ainakin Lahdesta Mauste Mestasta, joka täytti juuri 20 vuotta. Samaisesta paikasta olen ostanut muitakin kiinalaisia mausteita kuten osteri- ja soijakastikkeita. 

Lämmitin pannussa auringonkukkaöljyä friteerauslämpöiseksi eli n. 160-asteiseksi. Lämpöä voi kokeilla paistamalla sentin kokoista leivän- tai taikinanpalaa, jonka pitäisi kypsyä minuutissa kullanruskeaksi. Tärkeää on pitää öljyn lämpö mahdollisimman tasaisena eikä päästää liian kuumaksi, jottei syty tulipaloa. Kansi lähelle sammuttamista varten eikä missään tapauksessa liesituuletinta päälle!

Friteerasin lakkeja reilun minuutin molemmin puolin eli käänsin välissä. Levitin rapeat sienipihvit talouspaperin päälle valumaan.

Tarjosin pihvit osana ateriaa makean chilikastikkeen kanssa. Oikein hyviä ja yllättävän kiinteitä ollakseen haperoita eli nimensä mukaisesti hajoavaa tavaraa! Itse asiassa öljykypsennetty sieni muistutti koostumukseltaan äyriäistä tai jopa kananugetteja (mikäli muistan, "nugettiherkkujen" syömisestä on pitkä aika).

Viismausteesta tulee pikantti mutta ei liian tulinen makuvivahde mietoihin sieniin. Vielä tarkempi resepti löytyy kirjastamme. Homman voi tehdä myös ilman munaa, silloin vain jauhottamisen kanssa pitää olla tarkempi.

Julkisuudessa

Etelä-Suomen Sanomien Kaisa Hako kirjoitti eiliseen Etelä-Suomen Sanomiin, sen ruokasivulle, hienon juttukokonaisuuden sieniruokakirjastamme. Yksi artikkeleista, Ruokakirjailijat sienitutkimusmatkalla Kiinassa, on avoimesti verkossa eli sen voi lukea myös ilman tilausta ja maksettua lukuoikeutta.

Kokonaisuudessa on oikein kiva henki, toimittaja on selvästi ymmärtänyt kirjamme idean.

Onhan se hienoa, että kirjaamme koskevat kolme juttua täyttivät pääosan aukeamasta. Sami Kuusivirta otti kuvat kotonamme Pulkkilanharjulla, jossa myös kokkasin lehdessä esillä olleen keiton.

lauantai 13. elokuuta 2016

Pihamaan Herkkupöydässä

Iloksemme huomasimme joitain viikkoja sitten Viini- ja puutarhatila Pihamaan tilamyymälän ovessa ilmoituksen kaikille avoimista herkkupöytäilloista, joita ei ole järjestetty muutamaan vuoteen. Emme heinäkuussa voineet muiden kiireiden vuoksi ilmoittautua mukaan, mutta eilisilta onneksi sopi! Olimmehan kuulleet, että Riitta Pihamaan pöytään kannattaa pyrkiä, jos vain mitenkään pääsee.

Tilaisuus järjestettiin tilan tilausravintolassa, ja meitä oli paikalla joitain kymmeniä. Saimme heti aluksi tervetuliaisjuoman, joka oli tietenkin Pihamaan omaa tuotantoa, todennäköisesti Helmi-kuohuviiniä - ainakin punaista ja kuohuvaa.

Kun kaikki vieraat olivat paikalla, tilan isäntä Janne Pihamaa toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi, millä konstilla herkkupöytäillat oli saatu elvytettyä. Riitta oli saanut kesäksi avukseen kylältä toisen keittiömestarin, Taavi Riihelän. Yhdessä he ovat ehtineet järjestää kymmenien tilausryhmien lisäksi heinäkuuksi lounaspöydän ja nyt sitten myös nämä herkkupöytäillat. Taavi sai myös esitellä illan pitopöydän menun, joka oli kauniisti katettu sivupöydälle odottamaan ottajia.
Ja ruokalajejahan riitti! Puutarhatilalle sopivasti pääosa raaka-aineista oli omalla tilalla tuotettuja vihanneksia ja marjoja, joita oli täydennetty lähikalalla Päijänteestä, kalkkislaisen Ojalan tilan leipäjuustolla ja Vääksyn Myllyn jauhoilla. Vain silli tuli mereltä, sitä kun ei edes Itämeressä ole, kuten Taavi esittelyssään kertoi. Mutta sillikin oli maustettu mustaherukoilla, mikä on aina hyvää.

Ihan kaikki ruoka oli maistuvaa, osa ruokalajeista vielä parempia. Minulle jäivät erityisesti mieleen graavisuolattu siika, kyssäkaalipatee, kesäkurpitsaviipaleet mausteliemessä ja härkäpapusalaatti, jossa oli leipäjuustoa.

Erityiskiitoksen annan runsaalle kasvispitoisuudelle - kasvissyöjäkin olisi syönyt itsensä täyteen tästä pöydästä. Myös laktoosittomuus ja gluteenittomuus oli otettu hyvin huomioon. Oli siellä lihaakin, ylikypsää nautaa (mureaa, maistoin pienen palan) ja lammasbratwursteja (en maistanut). Ja jälkiruoka, vadelmajäädyke, oli tietysti ihanaa.

Niin, ja tietysti viinejä, siidereitä ja oluita tuottavalla tilalla saattoi tilata ruoan kanssa myös juomia. Me luotimme Veikee-vehnäolueen, joka on tällä hetkellä suosikkimme tilan juomista. 

Pöytä kerrallaan kävimme hakemassa ruokaa, joten pöytäkunta saattoi seurustella samassa tahdissa. Mieheni ja minut oli plaseerattu Kalkkisissa jo pitkään viihtyneiden kesäasukkaiden pöytään, joten saimme taas lisää tietoa kylän elämästä ja ihmisistä. Todella hauska ilta, kiitos isäntäväelle ja muille vieraille!

P.S. Eilinen päivä Kalkkisissa oli muutenkin hyvä: löysin lopulta mustatorvisieniä. Ja sainpa taas kerättyä pari ämpärillistä marjojakin, joista keittää mehua. Nuohoojakin kävi, joten nyt tulisijat ovat taas luotettavasti käyttökunnossa.

torstai 11. elokuuta 2016

Kirjapaketti tuli

Tätä on odotettu, nimittäin kirjapakettia täynnä tekijänkappaleita! Toki tiesin taittovedoksista, miltä kirja näyttää, mutta nyt se on siis käsissä selailtavana. Kaunis teos (enkä näin kehu itseäni vaan kuvaajia, graafikkoa ja painotaloa)!

Ilokseni Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella on kiinnostanut myös mediaa, olen tällä viikolla antanut kolme haastattelua. Tänään kävi toimittaja kuvaajan kanssa jopa seuraamassa ruoanlaittoani kotonamme, mikä on aina superjännittävää.

Ruoanhan olisi syytä olla hyvää, jotta siitä voisi kirjoittaa innostuneen jutun. Ystävällisiä kehuja toki tuli lempeästä kiinalaisesta sienikeitosta, mutta kyse voi olla myös kohtelaisuudesta. Ensi torstaina nähdään, millainen juttu sieltä tulee. Linkkaan kyllä tänne blogiin ne artikkelit, jotka ilmestyvät myös verkossa.

Huomenna aion käydä Kalkkisissa ainakin yhdessä sellaisessa sienimetsässä, jossa on selvästi kosteampaa kuin kohtalaisen kuivalla Pulkkilanharjulla. Toiveissa on ainakin rouskuja, mustatorvisieniä ja tatteja, miksei orakkaita ja lampaankääpiäkin. Kantarellikiintiö alkaa olla täynnä - tai sitten niitä pitää vain viedä tuliaisiksi ystäville.

Mutta loppujen lopuksi vasta metsässä tietää, mitä se on valmis antamaan. Sehän sienestyksessä juuri on parasta.

lauantai 6. elokuuta 2016

Karhunvadelmia

Viime kesänä ostin Lahden torilta karhunvadelman, jota en ymmärtänyt suojata talveksi. Jänikset tai rusakot olivat löytäneet sen ja syöneet melkein juureen asti. Onneksi taimi toipui, kasvatti uudet versot ja jopa kukki keväällä. Ensimmäiset mustavatut eli karhunvadelmat ovat jo kypsymässä.

Eilen sain täydennystä viljelyksilleni, kun ystäväni antoi monta terhakkaa tämän vuoden versoa sukunsa Kalkkisten huviltalta. Näin ihan uskomattoman emokasvinkin, joka itse asiassa on lapsenlapsi. Karhunvadelmat ovat kukoistaneet jo 1900-luvun alussa Karjalankannaksella Uudenkirkon Inossa, josta ne on tuotu 1930-luvulla ensin Vääksyyn ja sieltä siirretty 1960-luvulla Kalkkisten kosken lähelle. 

Korjaus: Villit karhunvatut tosiaan ovat peräisin Inon patterin alueelta, mutta niitä on siirretty sieltä  jo 1910-1920-luvun taitteessa Uudenkirkon pappilan puutarhaan, josta niitä on taas kulkeutunut 1930-luvulla Vääksyyn. Kalkkisiin taimia päätyi vasta 1980-luvulla, kun suku vaihtoi kesäpaikkaa. Näin menivät yksityiskohdat päässäni sekaisin, kun vanhat ystävät koettivat ehtiä lyhyessä ajassa puhua kuulumisensa!

Minulle merkitsee paljon se, että karhunvattu on alun perin kotoisin Kannakselta, josta omatkin sukujuureni tulevat 75-prosenttisesti. Olen toki kuullut monen monta tarinaa seudun hienosta mikroilmastosta, lehdoista, puutarhoista ja hiekkarannoista.

Ystäväni on vienyt kasvin poikasia myös Pohjanmaalle, jossa ne menestyvät hänen pihassaan. Olen nähnyt kukoistavia karhunvadelmia aiemmin oikeastaan vain kahdessa paikassa, juuri tuolla ystäväni Kristiinankaupungin pihalla ja toisen ystäväni pihassa Tanskan Pohjois-Jyllannissa. Odotan jännityksellä, milloin meidän huvilamme etelään viettävällä pihalla voimme kerätä ensimmäisen kunnon karhunvadelmasadon. Ainakin pitää muistaa suojata syksyllä vadelmat verkolla, jotta ne saavat talvehtia rauhassa ilman talttahampaiden osumia.