sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Piparkakkulaivan laitajaiset ja puista taidetta

Perheemme jo vuosikymmeniä vanha jouluperinne, jokin kolmiulotteinen piparkakkuteos, on tänä vuonna Suomi-laiva. Kalkkisiin se liittyy siten, että piparkakkulaivas on menossa Joulukylä Kalkkinen -tapahtumaan arpajaispalkinnoksi.

Pääsimme tänään viettämään laivan laitajaisia eli saimme rungon valmiiksi. Koristelutkin on aloitettu, mutta vielä riittää töitä ainakin yhdeksi päiväksi ensi viikonloppuna.

Tähän asti piparkakkuprojekti on työllistänyt tytärtä, miniää ja miestä jo yhden kokonaisen viikonlopun, minua lisäksi tämän päivän. Lisäksi mies on hionut suunnitelmia ja naiset ovat käyneet hankkimassa tarvikkeita ja leiponeet taikinan etukäteen. Kaavoja tai muotteja ei tänä vuonna tarvinnut tehdä, sillä ne olivat valmiina jo viime vuoden projektin jäljiltä.

Joulukylä Kalkkinen järjestetään perjantaina 11.12. ja lauantaina 12.12. Harmikseni en pääse paikalle, sillä olen opettamassa kirjoittamista Lahdessa juuri tapahtuman aikaan. Mutta laivan kyllä kuljetamme paikalle ajoissa, sen lupaan.

Työteliäänä syksynä minun Kalkkis-vierailuni ovat olleet aika lyhyitä, mutta osaeläkkeellä oleva puoliso on käynyt huvilallamme melkein kuin töissä, sillä hänellähän on siellä puusepän verstas.

Eilen aamulla herra toi verstaalta minulle yllätyspaketin. Ilman jalustan nimikylttiäkin toki näin heti, että puinen säilytysrasia on saanut muotonsa korvasieneltä.

Sienestäjänä olen tietenkin hurjan onnellinen tällaisesta uniikista lahjasta. Sisään sujautin heti purkillisen kuivattuja korvasieniä.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Muikkuja, muikkuja!

Vuosi sitten iloitsimme, kun Kalkkisten kaupan aukiolle aina viikonvaihteissa ajoi kalastaja myymään savustettuja muikkuja ja muikunmätiä. Tänä syksynä ei ole näkynyt ainakaan meidän viikonloppuinamme, mikä on iso harmi.

Kun kesällä muutimme Pulkkilanharjulle, ryhdyimme etsimään kalanmyyjiä vähän laajemmalta alueelta. Talossamme aiemmin asunut kalastaja myi hetken niitä uuden kotinsa pihasta, mutta sekin loppui hänen muihin kiireisiinsä. Päijänteellä ajavia troolareita olemme päässeet ihailemaan, emme ostamaan kalaa.

Muutama viikko sitten osuin lopulta yhtä aikaa Pulkkilanharjun Vähäsaaren rantaan yhtä aikaa siellä venettään pitävän kalamiehen kanssa ja uskaltauduin kysymään. Ja mikä onni, kun herra lupasi, että voi antaa meille joskus ylimääräisiä kaloja. Olemme nyt saaneet muikkuja kaksi kertaa muutaman kilon, mikä on tietysti merkinnyt myös isoa perkausurakkaa. Vaan mielelläni sen olen tehnyt, etenkin kun kaloissa on ollut myös mätiä...

Kysyin kalamieheltä, miten hän muikkunsa valmistaa. Paistaa ja keittää, oli vastaus. Oli siis ihan itse päätettävä, mitä kokkaamme.

Me valmistimme ensimmäiset perinteisesti eli kierittelimme ruisjauhossa ja paistoimme voissa. Samana päivänä kalastetut muikut olivat niin hyviä, että menetelmä tuntui ylittämättömältä. Mutta kun seuraavan kerran otin kalat pakastimesta, tulos ei ollutkaan aivan yhtä hyvä. Tuoreus ei välttämättä kärsinyt pakastamisesta, mutta kaloista ei tullut rapeita. Seuraavan kerran pitää olla vielä tarkempi kalojen kuivaamisen kanssa ja paistaa ne todella kuumassa pannussa.

Seuraavaksi kokeilimme muikunmätiä blinien kanssa. Sehän pitääkin pakastaa ennen käyttöä, ja lopputulos oli juuri niin hyvä kuin aina. Ihana tietää, että mätiä on pakastimessa vielä monta sataa grammaa.

Tänään saimme jälleen huippuelämyksen, kun savolainen kokkiminiä piti meille kalakukkokoulua. Tai siis yleisemmin kukkokoulua, sillä paistoimme myös lanttukukon.

Muikkukukon ainekset olivat nämä: n. 700 g muikkuja, 3 dl vettä, 2 rkl öljyä, 2 tl suolaa, 3 dl vehnäjauhoja ja 4 dl ruisjauhoja, paketillinen pekonia, 1 rkl riisiä, suolaa ja voita (suola kalakerrosten väliin, voi esipaistetun kukon päälle).

Ensin sekoitettiin vesi ja öljy, lisättiin suola ja sen jälkeen jauhot. Vaivattiin, kunnes taikina irtosi kulhon reunoista (jauhoja olisi voinut lisätäkin). Muotoiltiin palloksi, josta tehtiin keskeltä hieman paksumpi taikinasoikio.

Ripoteltiin riisit taikinan päälle imemään kosteutta. Sen keskelle muotoiltiin kaloista keko (tässä vaiheessa suolaa joka väliin), joka vielä ulkovuorattiin pekoniviipaleilla.


Sitten koittikin tarkin vaihe eli paketin sulkeminen. Taikinan reunat kasteltiin ja taikina taiteltiin huolella muikkujen ympärille. Kaikki saumat siloteltiin ja tiivistettiin vielä vedellä.

Kun kukko oli tasaisen sileä, se pistettiin 200-asteiseen uuniin kolmeksi vartiksi hankkimaan kovaa kuorta. Sen jälkeen se otettiin uunista esille ja käsiteltiin kauttaaltaan voilla (voilastuja päälle, levitys paperilla).

Uunin lämpö laskettiin 125 asteeseen, kukko käärittiin leivinpaperiin ja vielä folioon tiukasti ja tyrkättiin uudestaan uuniin kypsymään. Ja se kypsyminen olisi saanut kestää 6 tuntia tai vaikka kaksinkertaisen ajan, vaan emmepä kestäneet uunista tulvivaa tuoksua neljää tuntia kauemmin...

Samoilla ohjeilla teimme lanttukukon, esikypsennettyä lanttua oli siis suunnilleen sama määrä kuin kalaa. Mies kokosi sisuksen ja muotoili lanttukukon kuoren ja sai aikaan hieman epätasaisen mutta erittäin tiiviin paketin.

Kyllä maistuivat kukot hyviltä, vaikka se pari tuntia lisää haudutusaikaa olisikin ehkä tehnyt hyvää. En ole pekonin ystävä, vaan näihin ruokiin se sopii. Oikeat savolaisethan käyttävät raitalihaa, siis jonkinlaista läskiä. Pekonin tai läskin voi toki korvata voillakin, kunhan jotain rasvaa sekaan laittaa.

Varsinaista terveysruokaa, no ainakin lähimuikut Päijänteestä tai Ruotsalaisesta ja Vääksyn myllyn jauhot.


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Hirvipaistia, sienisalaattia ja lanttulaatikkoa

Koko sunnuntaipäivä kului puuhellaa ja leivinuunia lämmittäessä. Syksyn kunniaksi olin ostanut hirvipaistin, jonka laitoin rautapataan punaviinin, survottujen karpaloiden ja kaikenlaisten jämävihannesten kanssa. Uskalsin laittaa sekaan ne muutamat tomaatitkin, jotka eivät ehtineet ihan kypsyä. Mausteeksi tietysti lähiseudulta kerättyjä katajanmarjoja ja paljon valkosipulia. Annoin paistin muhia poikkeuksellisti aivan kypsäksi, sillä uskoin sen pysyvän mehevänä hyvässä liemessään. Hyvää tuli!

Kun kerran hellaa ja uunia lämmitin, mehustin myös ylivuotisia karpaloita mehuksi ja päätin uunijuuresten lisäksi paistaa lanttulaatikkoa syksyn edullisista lantuista. Nyt on taas monta raikasta pullollista mehua nautittavaksi kivennäisveden kanssa ja lanttulaatikoita loppusyksyn tarpeisiin. Joulun aikaan paistan vielä varmasti toisen satsin.

Hirvipaistin kanssa nautimme kahta ehdotonta herkkua, mustarouskusalaattia ja pihlajanmarjahyytelöä. Mustarouskut löysin viime viikolla Pulkkilanharjun pihastamme, siis aivan viime hetkillä ennen pakkasia. Pihlajanmarjahyytelö taas on viime syksyn satoa, silloinhan marjoja oli täällä Kalkkisissakin enemmän kuin olen koskaan missään nähnyt.

Oikein kun touhusin, unohdin ottaa kuvia. Lautaskuvassa näkyvät muutkin lisukkeet, uunissa muhineet ruusukaalit ja juurekset sekä vihersalaatti.

Toki kävin kauniina päivänä muutamaan otteeseen ulkonakin, pääasiassa kuitenkin tekemässä pieniä sesonkihommia. Tyhjensin tomaatin kasvattamiseen käyttämäni padan mullasta ja lisäilin uunien tuhkaa kasvimaalle. Enempään en oikein venynyt, kun vielä perjantai-iltana piti pelastaa jo vähän jäätynyt kaivon kesäpumppu varastoon kuivamaan. Pakkaset yllättivät taas kerran.

Suppilovahveroita en ole Kalkkisista vielä löytänyt; tosin paikkojen etsinnätkin ovat vasta alussa. Viikko sitten kävin tyttären porukan kanssa vanhoilla sienipaikoilla Hollolassa toteamassa, että pieniä olivat. Nuoriso sai mukaansa ne pari kolme litraa, jotka keräsimme ja kuivatimme.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Kuu, kurjet ja karvarouskut

Heräsin aamulla hieman ennen viittä, menin ulos ja ehdin juuri ja juuri nähdä pimentoon menevän kuun, kapean vaalean sirpin maan varjossa. Mies ehti vain vilkaista. Sitten tuli pilvi ja esti meitä näkemästä punaista kuuta.

Päätimme kuitenkin ajaa autolla Kalkkisten satamaan, jossa on vähemmän puita estämässä taivaalle tähyilyä. Puolitoista tuntia tiirailimme läntiselle taivaalle ja yritimme arvuutella, onko jokin vaalea kohta se kuu vai vain pilvien repeämä.

Kun aurinko alkoi nousta, näimme myös jalkoihimme. Kivien seassa satamassa kasvoi kymmenittäin rouskuja ja aika paljon muitakin sieniä. Auton perältä löytyi pari ämpäriä, joihin keräsimme litrakaupalla karvarouskuja ja villakarvarouskuja.

Kun pääsimme kotiin, olimme aika kylmissämme ja sytytimme tulet hellaan, jonka päällä olikin hyvä keittää rouskut talvisäilöntää varten. Koska en omista kunnon kylmäkellaria, en säilö rouskuja varsinaisesti suolaan, mutta ripottelen kyllä vähän suolaa pakastettavien rouskujen sekaan. Kokemukseni mukaan niiden rakenne säilyy parempana, ja onhan sitten jo suola valmiina sienisalaattia valmistaessa.

Tämä on ollut pääosin työpäivä koneen ääressä, mutta eihän täällä maalla luontoelämyksiltä välty. Aamupäivällä osuin pihalle onnekseni juuri silloin, kun noin kymmenen kurjen aura lensi yli. Päivän kylmä tuuli ne varmaan oli ajanut liikkeelle.

Päivän kukkakuva on kasvimaalta, jossa ruusupapu kukkii kauniisti. Olen minä sieltä muutaman pavunkin kerännyt, mutta tuskin niitä enää paljon ehtii kypsyä ennen talvea. Ruokakuvassa on leivän päällä paistettuna eilen keräämiäni herkkusieniä - mustia mutta valtavan herkullisia!


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Matsutakea maistettu, kantarelleja kerätty

Jonkinlainen sienisesonki on taas saatu käyntiin sateiden ja varsin lämpimien syyskuun päivien myötä. Saa nähdä, kuinka pitkäksi aikaa, ennen kuin yöpakkaset tulevat. Osa sienistä kestää myös kylmää, mutta esimerkiksi tateista on turha haaveilla miinusasteiden jälkeen.

Eilen mies ja minä soudimme sieneen, lähdimme liikkeelle varsinaisesta kodistamme Pulkkilanharjun eteläpäästä ja päädyimme Karisalmen sillan kupeeseen harjun itäpuolelle. Kuljimme osittain harjun päällä metsässä ja osittain rantaviivassa, joista jälkimmäisessä oli paljon enemmän sieniä. Eniten oli sekalaisia tatteja (enimmäkseen lehmäntatteja) ja jonkin verran kantarelleja. Ilahduttavin löytö oli kuitenkin aito tuoksuvalmuska eli se paljon puhuttu matsutake.

Tänään kävin sienessä Kalkkisissa Onalintien varressa, tällä kertaa pyörällä. Viimevuotisesta huimasta herkkutattipaikasta en löytänyt oikein mitään, en edes haaparouskuja, joita vuosi sitten kasvoi tattien jälkeen. Keräsin mukaan kuitenkin yhden kuusenherkkusienen, koska ajattelin niitä ehkä löytyvän lisää. Ja löytyihän herkkusieniä seuraavastakin pysähdyspaikasta, tosin tapionherkkusieniä. Ja kolmannesta sitten taas pari kuusenherkkusientä lisää.

Mutta sitten rävähti, kun poikkesin hieman viime vuodelta tutulta kantarellipaikalta metsään päin. Keltaista siellä ja keltaista täällä... ja sama juttu tien toisella puolella. En ole mikään erityinen kantarellien ystävä - kärsin usein mahavaivoista niiden syömisen jälkeen - mutta totta kai kerään sienet talteen muita syöjiä varten. Ja ovathan ne kauniita keskellä sammalta seisoessaan!

Keltavahverosaalis olikin sitten sen verran iso, kuutisen litraa, että piti tehdä päätös säilöntätavasta. Ajattelin taas kerran kokeilla kuivatusta, vaikka sieni helposti sitkistyy kuivattaessa. Mutta nyt leikkasin ja revin sienet niin ohuiksi, että uskoisin onnistuvan. Ainakin kuivat sienet pystyy jauhamaan ja käyttämään sen jälkeen keitoissa ja kastikkeissa.

Kuivaamiselle sopivasti huvilalla oli tullessa sen verran viileää, että piti laittaa tulet uuniin. Kuivatusritilämme on viritetty tiiliuunin päälle hieman alkeellisesti, mutta toimivat viimesyksyisen kokemuksen perusteella silti hyvin. Uunin päällä on lämmin ja mutta ei liian kuuma.


Ja tietenkin myös maistelimme sieniä! Siivutin eilen tuoksuvalmuskan eli matsutaken noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi, pirskotin päälle hieman sherryä ja laiton yöksi jääkaapiin odottamaan. Tänään paistoin viipaleet voissa puolin pinnaltaan rapeiksi. Itse sienihän on malloltaan kiinteä ja hyvin "tuhti", joten tuntui melkein kuin olisi syönyt jotain merenelävää. Pinnalle ripottelimme vain suolaa. Makuelämys oli tosiaan hyvin ainutlaatuinen parfyymintuoksuineen, joten en ihmettele japanilaisten innostusta sieneen.

Pääruokamme oli tänään tuhti papusoppa, jonka valmistamiseksi lämmitimme myös leivinuunin. Saimme upotettua papujen sekaan jääkaappiin jääneitä juureksia, pöydälle kuivumaan jääneitä sipuleita ja yhden pakastimessa olleen possunkylkirivin. Erinomaista tuli taas kerran.

Olemme huvilalla vielä huomiseen ja syömme sopan loppuun täällä. Alkuruoaksi aion paistaa ihanat herkkusienet.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Ruusunpiikki pistää

Kuluneena kesänä on tuntunut siltä, että olen joutunut olemaan huvilalta poissa aina väärään aikaan. Kevään muuttomme sotki puutarhahommat. Heinä-elokuussa olimme purjehtimassa juuri siihen aikaan, kun joka paikassa hehkutettiin upeita sienisaaliita - palattuamme oli jäljellä vain kuivuutta.

Viimeksi olin elokuun lopussa ja syyskuun alussa kolme viikkoa opintomatkalla Kiinassa. Hieno kokemus, mutta se osui aikaan, jolloin olisi pitänyt olla keräämässä marjoja, pelastamassa pientä satoa kasvimaalta ja koluamassa metsiä edes mustikoiden ja puolukoiden toivossa. Kalkkisten kymppi -tapahtumakin meni ohi.

Mies, tytär ja miniä kuitenkin huolehtivat marjasadosta. Ehkä onneksi omenoita ei tullut juuri ollenkaan. Viime vuonna niistä saatiin mehuasemalla sata litraa mehua ja kotikeittiössä ainakin parikymmentä purnukallista sosetta.

Mutta nyt olen täällä nauttimassa syksystä! Ensiksi huomasin, että ruusunmarjat kypsyvät ja keräsin niitä mehustettavaksi. Nyt sormet ovat täynnä piikkejä, mutta vähät siitä.

Totta kai kävin myös metsässä sekä eilen että tänään. Tyhjää oli, mutta pienen puron reunalta sentään löysin puolenkymmentä hyvää kuusenherkkusientä, jotka paistoimme eilen kasvis-lammasmakkara-illallisemme lisukkeeksi. Aivan upea maku syntyi vain sienistä, voinokareesta, ruohosipulista, kirvelistä ja aivan hyppysellisestä suolaa.

Toisessa sienipaikassa oli yllättäen ihan kohtuullisesti kantarelleja - yhteensä noin litra - vaikka rinne oli rutikuiva. Viime vuonna tosin keräsin samaisesta paikasta kerralla ainakin kolminkertaisen määrn. Ne kantarellit paistoin tänään purjon, kerman ja yrttien kanssa silliaterian kastikkeeksi. Mausteena vähän suolaa ja pippuria.

Söimme sekä eilen sunnuntaina että tänään maanantaina ulkona, mikä tietysti tuntuu juhlalliselta syyskuussa. Ihan rehellisesti kuitenkin toivon sateita, jotta syksyllä saataisiin vielä sieniä. Heinäkuussa loppuneiden sateiden jälkeen mediassa hehkutettiin isoja saaliita, mutta kyllä ne ainakin Asikkalassa ovat kuivuneet elokuun ja syyskuun lämmön ja kuivuuden vuoksi.




sunnuntai 16. elokuuta 2015

Marjoilla voi myös marinoida

Pitkästä aikaa olemme taas päässeet viettämään huvilaelämää. Olimme poissa toista viikkoa purjehdusloman vuoksi, mutta onneksi edes tytär puolisoineen kävi nauttimassa Kalkkisten tunnelmasta ja keräämässä talteen marjapensaiden satoa.

Pitkästä aikaa myös päätimme grillata, onhan viikonloppuna nautittu grillaussäistä. Koska emme olleet ostaneet mitään grillattavaa ennalta, suuntasimme K-Extra Lampisen lihahyllylle. Valikoima ei ollut suuren suuri, mutta onneksi löytyi marinoimattomia broilerifileitä. Sen harvan kerran kun lihaa syömme, haluan ehdottomasti aina itse maustaa tai tarvittaessa marinoida lihan omilla mausteilla.

Kaapista löytyi desin verran joulun alla ostettua konjakkia, jonka kaadoin fileiden päälle. Puutarhasta kävin napsimassa ruohosipulia, sitruunamelissaa ja timjamia ja silppusin niitä runsaasti marinadin sekaan. Siinä samalla tajusin, että mustaherukkahan on mitä mainioin lisä marinadiin, sitähän käytetään usein myös kalojen maustamiseen. Ja kukapa ei olisi syönyt jotain broileri- tai kanaruokaa mustaviinimarjahgyytelön kanssa! Ja sitten vielä muutama kierros pippuri- ja suolamyllystä ja lihat jääkaappiin odottamaan.

Kävin lihojen maustuessa metsässä tarkistamassa sienitilanteen ja kuivaahan siellä oli. Mutta kun tarpeeksi kiersin, löysin sentään muutaman litran haaparouskuja ja muutaman sikurirouskunkin. Päivän ruokaa varten onnistuin löytämään yhden herkkutatin, kantarellin, limanuljaskan ja puoli tusinaa vaaleita orakkaita.

Huvilalle palattuani puhdistin paistosienet ja silppusin yhden sipulin. Sitten kaivoin jääkaapista valkosipulivoin lopun, joka itse asiassa oli kulkenut kotiin venematkaltamme. Kuullotin sipulit voissa, lisäsin sienet ja aloin hauduttaa. Kävin taas napsaisemassa kasvimaalta yrttejä - saksankirveliä ja timjamia - ja lisäsin ne ja desin kermaa.

Jätin sienisoosin hautumaan ja otin lihat marinadista. Mikä ihana konjakin, marjan ja yrttien tuoksu! Siitä keksin, että liemihän kannattaa ottaa siivilöitynä talteen ennen lihojen kuivaamista grilliä varten ja lisätä se sienisoosin sekaan. Arvaatte varmaan, että pieni konjakki-maustetujaus teki erittäin hyvää myös sienimuhennokselle.

Mies valmisti lisukkeeksi vielä kukkakaali-sinihomejuustosalaatin ja minä paahdoin uunissa sipsejä Pihamaalta ostetusta lehtikaalista. Kipaisin hakemassa vielä muutaman oman tomaatin ja siivutin vähän porkkanaa kaveriksi. Ja sitten olikin aika grillata broileripihvit, minkä puoliso hoito oikein kiitettävästi. Ei tullut liian kuivaa, mihin varmasti auttoi myös marinadi. Ja maut toimivat yhdessä aivan loistavasti.  Harmi, että lautaskuvassa sienet ovat jääneet osin porkkanan ja lehtikaalin alle piiloon. Kyllä se muhennos siellä on ja syötiin kaiken lisäksi aivan viimeistä suupalaa myöten.

Työt ovat alkaneet, mutta aion kyllä käydä huvilalla nyt monta kertaa viikossa keräämässä marjoja talteen. Ja koko ajan myös napsin vitamiineja suuhun. Eipä ole tarvinnut ostaa hedelmiä pitkään aikaan!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kuka ehtii kerätä kaikki kantarellit ja mustikat?

Taas kerran harmittelen sitä, että suomalainen työelämä vaatii palaamaan lomalta kesken parhaan satokauden. Sienisesonki on alkanut ryminällä ja lähimetsät ovat täynnä mustikoita, mutta minulla on tietenkin päällä kaksi isoa työprojektia. Mutta onneksi illoissa vielä riittää valoa.(Ja onneksi on mieluisia ja kohtuullisen elannon tuovia töitä - kunhan murisen aikatauluista.)

Tänään karkasin metsään tosin jo iltapäivällä, kun oli pakko muutenkin lähteä käymään asioilla autolla Vääksyssä. Niinpä kurvasin Kalkkisiin pitkästä aikaa Kopsuontien kautta ja ajoin auton Särkijärventien alkupäähän sillan eteläpuolelle. Ajattelin tarkistaa yhden paikan, jossa viime syksynä oli hienosti mustatorvisieniä. Niitäkin kun kuulemma on jo tänä vuonna löydetty.

Ei löytynyt torvisieniä, mutta kantarelleja oli! Astuin tieltä metsään ja suunnilleen kolmannesta askeleesta lähtien sain kerätä keltavahveroita sammaleen ja vähän karikkeenkin seasta monesta kohdasta. Ensin täyttyi pienehkö kori, sitten oli pakko ryhtyä kasaamaan sieniä marjaämpäriin, johon oli laiskasti noukkinut pohjalle mustikoita ja ahomansikoita. Onneksi sienet olivat sen verran kiinteitä ja marjat kuivia, etteivät kauheasti sekoittuneet eivätkä värjänneet.

Käväisin vielä auton perästä hakemasta pari pientä ämpäriä, lajittelin sienet ja marjat erilleen ja jatkoin sienestystä toisessa paikassa. Sain keltavahveroita yhteensä noin seitsemän litraa reilussa puolessa tunnissa. Itse asiassa sienet löysin ja keräsin vielä nopeammin, mutta se marjanpoiminta oli hitaampaa. Niitä ei tullutkaan kuin vajaan litran verran, juuri sopivasti parin päivän aamuviileihin ja jälkiruoiksi.

Kotona taas huomasin, että seitsemän litran käsittelyssäkin menee aikaa, vaikka siivosin sienet hyvin jo metsässä. Yllättäen vahveroissa oli toukkia, joten hommaa oli vähän tavallista enemmän. Osan peratuista sienistä viipaloin vielä ohuiksi kuivuria varten, pääosan pilkoin pannulle ja paistoin nesteet pois ennen pakastamista.

Minulla ei ole kantarellin kuivaamisesta kovinkaan hyviä kokemuksia, koska sieni tuppaa sitkistymään. Kokeillaan nyt kuitenkin oikein ohuita viipaleita. Tarvitsen nimittäin kuivattuja sieniä elokuussa alkavalla matkalla, josta ehkä myöhemmin lisää...

Niin ja huvilan pihassa on tietenkin taas ihania kesäkukkia vaikka kuinka ja ne yli neljäkymmentä marjapensasta notkuvat kypsyviä marjoja. Mutta nyt on pakko mennä nukkumaan, jotta huomenna voi taas tehdä ensin töitä ja sitten harrastaa sadonkorjuuta. (Kirjoitin ensin sadonorjuuta - melkein orjuuttahan tämä näin heinäkuun lopussa ja elokuussa on!)

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ahomansikoita suuhun ja lautaselle!

Ahomansikat ilmeisesti hyötyvät sateisesta kesästä, sillä niitä on löytynyt paljon. Kaikki kunnia puutarhamansikoille ja etenkin niiden viljelijöille, mutta kyllä villi serkku hakkaa isompansa maussa sata nolla.

Eilen kävimme heittämässä pienen pyörälenkin Kalkkisten keskustasta Nuoramoistentien kautta Onalintielle ja sieltä Kuoppainkulman kautta taas takaisin Nuoramoistentielle ja kotiin. Kilometrejä kertyi reilut parikymmentä.

Viehättävien sorateiden varrella kasvoi paljon mansikoita ja liikennekin oli niin vähäistä, että keräsimme niitä turvallisin mielin. Etenkin yksi kallio jäkälineen, mansikoineen, orvokkeineen ja monine muine kasveineen oli tosi ihastuttava! Sen päältä sain mukaani puoli litraa ahomansikoita.

Olemme keränneet marjoja paljon suoraan suuhun mutta myös jälkiruoaksi. On aika juhlallista paistaa lettuja ja nauttia ne tuoreiden, itse kerättyjen marjojen kanssa. Yhden mustikkapiirakankin olen jo ehtinyt leipoa.

Pihan marjapensaissa alkaa punertaa ja tummua. Rastaat päivystävät jo punaherukkapensaissa, joten viimeistään ensi viikolla on käytävä pelastamassa jotain omaan käyttöön. Mustia linnut tosin eivät syö, joten ihan varmasti saan mehu- ja hillomarjoja ja pakastimen täytettä.

torstai 16. heinäkuuta 2015

On syöty ja nautittu, vaikka kirjoittaminen on jäänyt

Vaikka kasvimaallani ei olekaan tapahtunut juuri mitään positiivista, ruokapuolella on tullut vastaan elämyksiä. Niiden ylös kirjaamista ovat haitanneet normaalit kesäkiireet ja sekin, että kannettava tietokoneeni hajosi. Mutta tehdään nyt pikainen yhteenveto.

Löysin vuoden ensimmäiset kantarellit Kalkkisista 10.7. eli vajaa viikko sitten perjantaina. Pieniähän ne vielä olivat ja kuiviakin, sillä jostain syystä ensimmäiset keltavahverot tuntuvat aina kasvavan maantien ojassa tai muussa karussa paikassa. Sen verran sieniä sain, että sain niistä salamin kanssa paistettuina päällystettä leivälle.

Tytär ja miniä tulivat kylään viime sunnuntaina ja toivat mukanaan savolaisen miniän leipoman muikkukukon. Tärkeimmät raaka-aineet olivat Päijänteen muikut ja Vääksyn myllyn ruisjauhot, siis lähes paikallisia herkkuja. Ja kyllä olikin hyvää! Ja tämän sanoo henkilö, joka en ole koskaan ennen innostunut tarjotuista kukoista. Sillä voi olla vaikutusta, että kukko oli edellisenä yönä paistettu, siis aivan tuore. Reseptiä en osaa kertoa, mutta kuulemma rasvaisen ja paksun raitalihan tilalla oli saatavuussyistä pekonia, mikä sekin taisi olla muutos minun makuuni.

Ahomansikoita tuntuu nyt kypsyvän koko ajan, olen kerännyt niitä sekä syötäväksi että vähän säilöttäväksi Kalkkisten huvilan lähettyviltä ja uuden kotimme pihapiiristä Pulkkilanharjulla. Kalkkisissa parhaat apajat tosin näin naapurin pihatien varressa, josta en tietenkään kehdannut napata muuta kuin kuvan - senkin luvan kanssa, kun näin kesänviettäjien istuvan kuistilla.

Kasvimaalla ei juuri ole ilon aiheita, sillä pensaspavut tai tillit eivät ole itäneet ollenkaan ja kaikki muutkin vihannekset ja yrtit tuntuvat kasvan kovin hitaasti. Eilen nappasin maasta ensimmäisen juuri ja syömäkokoisen retiisin. Mutta vielä luotan, että saan omasta maasta edes myöhemmin kesällä ja syksyllä jonkinlaisen sadon nauriita, ruusupapuja, salaattia ja kesäkurpitsoja.


Valmiina ostamani tomaatintaimet voivat vanhassa saunapadassa ihan kohtalaisesti, kypsymässä on jo parikymmentä tomaattia. Samoin yrtit ovat kaikki hengissä ja ovat antaneet makua jo moneen ruokaan. Herukka- ja karviaispensaissa näkyy olevan paljon marjoja kypsymässä, niistä siis saan varmasti satoa.

Ja tänään kävin ensimmäistä kertaa mustikkametsässä, tosin vakituisen kotimme lähellä Pulkkilanharjulla. Uunissa kypsyy kesän ensimmäinen mustikkapiirakka! Ja sain minä taas kantarellejakin ja kesän ensimmäisen männynpunikkitatin. Hyvä päivä siis.