Viime kesänä ostin Lahden torilta karhunvadelman, jota en ymmärtänyt suojata talveksi. Jänikset tai rusakot olivat löytäneet sen ja syöneet melkein juureen asti. Onneksi taimi toipui, kasvatti uudet versot ja jopa kukki keväällä. Ensimmäiset mustavatut eli karhunvadelmat ovat jo kypsymässä.
Eilen sain täydennystä viljelyksilleni, kun ystäväni antoi monta terhakkaa tämän vuoden versoa sukunsa Kalkkisten huviltalta. Näin ihan uskomattoman emokasvinkin, joka itse asiassa on lapsenlapsi.
Karhunvadelmat ovat kukoistaneet jo 1900-luvun alussa Karjalankannaksella Uudenkirkon Inossa, josta ne on tuotu 1930-luvulla ensin Vääksyyn ja sieltä siirretty 1960-luvulla Kalkkisten kosken lähelle.
Korjaus: Villit karhunvatut tosiaan ovat peräisin Inon patterin alueelta, mutta niitä on siirretty sieltä jo 1910-1920-luvun taitteessa Uudenkirkon pappilan puutarhaan, josta niitä on taas kulkeutunut 1930-luvulla Vääksyyn. Kalkkisiin taimia päätyi vasta 1980-luvulla, kun suku vaihtoi kesäpaikkaa. Näin menivät yksityiskohdat päässäni sekaisin, kun vanhat ystävät koettivat ehtiä lyhyessä ajassa puhua kuulumisensa!
Minulle merkitsee paljon se, että karhunvattu on alun perin kotoisin Kannakselta, josta omatkin sukujuureni tulevat 75-prosenttisesti. Olen toki kuullut monen monta tarinaa seudun hienosta mikroilmastosta, lehdoista, puutarhoista ja hiekkarannoista.
Ystäväni on vienyt kasvin poikasia myös Pohjanmaalle, jossa ne menestyvät hänen pihassaan. Olen nähnyt kukoistavia karhunvadelmia aiemmin oikeastaan vain kahdessa paikassa, juuri tuolla ystäväni Kristiinankaupungin pihalla ja toisen ystäväni pihassa Tanskan Pohjois-Jyllannissa. Odotan jännityksellä, milloin meidän huvilamme etelään viettävällä pihalla voimme kerätä ensimmäisen kunnon karhunvadelmasadon. Ainakin pitää muistaa suojata syksyllä vadelmat verkolla, jotta ne saavat talvehtia rauhassa ilman talttahampaiden osumia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti