lauantai 6. elokuuta 2016

Karhunvadelmia

Viime kesänä ostin Lahden torilta karhunvadelman, jota en ymmärtänyt suojata talveksi. Jänikset tai rusakot olivat löytäneet sen ja syöneet melkein juureen asti. Onneksi taimi toipui, kasvatti uudet versot ja jopa kukki keväällä. Ensimmäiset mustavatut eli karhunvadelmat ovat jo kypsymässä.

Eilen sain täydennystä viljelyksilleni, kun ystäväni antoi monta terhakkaa tämän vuoden versoa sukunsa Kalkkisten huviltalta. Näin ihan uskomattoman emokasvinkin, joka itse asiassa on lapsenlapsi. Karhunvadelmat ovat kukoistaneet jo 1900-luvun alussa Karjalankannaksella Uudenkirkon Inossa, josta ne on tuotu 1930-luvulla ensin Vääksyyn ja sieltä siirretty 1960-luvulla Kalkkisten kosken lähelle. 

Korjaus: Villit karhunvatut tosiaan ovat peräisin Inon patterin alueelta, mutta niitä on siirretty sieltä  jo 1910-1920-luvun taitteessa Uudenkirkon pappilan puutarhaan, josta niitä on taas kulkeutunut 1930-luvulla Vääksyyn. Kalkkisiin taimia päätyi vasta 1980-luvulla, kun suku vaihtoi kesäpaikkaa. Näin menivät yksityiskohdat päässäni sekaisin, kun vanhat ystävät koettivat ehtiä lyhyessä ajassa puhua kuulumisensa!

Minulle merkitsee paljon se, että karhunvattu on alun perin kotoisin Kannakselta, josta omatkin sukujuureni tulevat 75-prosenttisesti. Olen toki kuullut monen monta tarinaa seudun hienosta mikroilmastosta, lehdoista, puutarhoista ja hiekkarannoista.

Ystäväni on vienyt kasvin poikasia myös Pohjanmaalle, jossa ne menestyvät hänen pihassaan. Olen nähnyt kukoistavia karhunvadelmia aiemmin oikeastaan vain kahdessa paikassa, juuri tuolla ystäväni Kristiinankaupungin pihalla ja toisen ystäväni pihassa Tanskan Pohjois-Jyllannissa. Odotan jännityksellä, milloin meidän huvilamme etelään viettävällä pihalla voimme kerätä ensimmäisen kunnon karhunvadelmasadon. Ainakin pitää muistaa suojata syksyllä vadelmat verkolla, jotta ne saavat talvehtia rauhassa ilman talttahampaiden osumia.

torstai 4. elokuuta 2016

Sadonkorjuuta

Varsinainen kesälomani on ohi, valitettavasti taas kerran keskellä parasta sadonkorjuuaikaa. Asiakkaiden toiveita on kuunneltava ja ryhdyttävä töihin, kun niitä on. Onneksi itsensätyöllistäjä sentään saa päättää lähteä huvilalle keräämään marjoja muutamaksi tunniksi, kun aikataulu sallii.

Keräsin tänään mm. ison ämpärillisen karviaisia käytettäväksi mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla - sellaisenaan. Näin marja-aikaan napsin marjoja suuhuni pitkin päivää. Tosin pensaissa piti olla tarkkana, sillä karviaisapajilla olivat myös ampiaiset, jotka ovat olleet ilmeisen äkäisiä tänä kesänä. Monessa marjassa olikin leuan jäljet.

Talvella otan välillä desin tai pari karviaisia pakastimesta ja joko syön huurteisina tai pyöräytän marjoista muodikkaan smoothien. Viime talvena pirtelössä oli marjojen lisäksi usein jogurttia, kaurahiutaleita tai -leseitä, kuivattua nokkosta ja tilanteen mukaan esim. banaania, hunajaa, inkivääriä jne. antamassa makua. Ensi talvikaudella taidan useimmiten lisätä sekaan Viipurilaisen kotileipomon Puhtikauraa, jota nytkin olen syönyt viilin ja tuoreiden marjojen kanssa.

Kävimme vaihteeksi taas Pihamaalla kahvilla ja ostoksilla, tavoitteena grillata illalla kylään tulevan ystävän kanssa. No, sade taisi pilata ne suunnitelmat, mutta ei se mitään. Ostamastani jättikokoisesta lehtikaalista saa hyvän kastikkeen tuorepastalle, jonka äsken valmistin. Lehtikaalista on viime vuosina käytetty paljon, joten en nyt kirjoita tähän mitään reseptiä. Katsotaan ensin, miten illallinen onnistuu.

Omastakin puutarhasta tarttui mukaan kaikenlaista, mm. kesäkurpitsaa ja yrttejä. Nostinpa ensimmäiset perunatkin, jotka tietenkin pitäisi syödä nyt tuoreina. Ehkäpä avaan yhden itse tehdyistä ahvensäilykkeitä (kalat on otettu katiskalla suoraan Päijänteestä) ja keitän perunat sen oheen alkuruoaksi. Tai sitten luotan, että perunat ovat hyviä vielä huomenna.

tiistai 2. elokuuta 2016

Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella

Yli vuoden ponnistus, Mari Mannisen kanssa kirjoittamani sieniruokakirja Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella julkaistiin maanantaina ja ilmestyy kauppoihin tällä viikolla. Kyllä tätä on odotettukin, etenkin kun sienisesonki on tänä vuonna aikaisessa.

Kirja sisältää tarinaa kiinalaisesta sienestyksestä ja ruoanlaitosta ja tietenkin reseptejä, joita olen parhaan kykyni mukaan soveltanut Suomen metsistä tai kaupoista saataviin sieniin.

Pääosan käyttämistäni sienistä keräsin viime syksynä Kalkkisten, Pulkkilanharjun ja Sysmän Nuoramoisten metsistä.

Jonkin verran reseptejä kehitellessäni käytin kuivattuja sieniä edellisiltä vuosilta, sienivuosi 2015 kun oli ennätyksellisen huono. Mutta kun tarpeeksi monia lajeja käyttää - aivan kiinalaiseen tapaan - saa aina jotain sieniruokaa. Sitä paitsi kuivaaminen on hyvin kiinalainen tapa säilöä sieniä.

Tiedoksi muuten Stockmannin kanta-asiakkaille: kirja on elokuun kanta-asiakastarjouksessa.

Ja sellaisenkin iloisen uutisen kuulin, että pääsemme ilmeisesti kirjan kanssa esiintymään Helsingin kirjamessuille lokakuun lopussa. Siitä lisää myöhemmin.