keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Mihin raparperit kelpaavat? Ainakin mehuksi!

Perheessämme ei minun lisäkseni kukaan siedä raparperia, joten en edes yritä tehdä siitä piirakkaa, kiisseliä, hilloa, chutneya tai muuta herkkua, jota saisin ensin syödä yksin ja todennäköisesti heittää ison osan kompostiin.

Onneksi satoisalla kasvilla on yksi erinomainen käyttötarkoitus, siitä nimittäin saa ihanan raikasta mehua. Ei sitäkään kukaan muu juo kuin minä, mutta sehän ei haittaa, koska mehu säilyy jääkaapissa. Näin alkukesästä arvostan raparperimehua erityisesti, sillä tässä vaiheessa vuotta omat viinimarjamehut ovat aina jo loppuneet. Juon mehut yleensä sekoitettuna kivennäisveteen, jolloin niistä tulee vielä raikkaampi virvoitusjuoma.

Keitän raparperimehun mehumaijassa ja pullotan kuten muutkin mehut erityisen hyvin pestyihin lasi- ja muovipulloihin. Yleensä arvioin sokerin määrän niin, että ladon keittimen siivilän ihan täyteen raparperinvarsia (tai marjoja tai hapanta omenaa) ja jossain vaiheessa kaadan päälle (vajaan) kilon sokeria, joka sitten sulaa ja valuu valmiin mehun sekaan.

Eiliseen satsiin lisäsin vielä muutaman mintunoksan jo valuneen mehun sekaan antamaan makua. Poistin oksat ehkä tunnin likoamisen jälkeen. Mintun maku tuntuu tosi voimakkaasti jäähtyneessä mehussa, joten ensi kerralla olen vähän maltillisempi.

Saatan myös kokeilla inkivääriä seuraavassa erässä. Varsia on kasvimaan reunalla vielä runsaasti, tosin runsas kukinta taitaa heikentää niiden laatua.

Laatikko- ja kateviljelykirjoja lukiessani olen löytänyt raparperille toisenkin hyvän käytön; sen lehdet toimivat katteena ja ravinteena viljelyksille. Etenkin kuivina kausina isot lehdet pitävät mullan kosteana.

Ja kiitos, minulle saa tarjota myös raparperipiirakkaa tai -kiisseliä. Arvostan tätäkin kausimakua.


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kasvihuone vanhoista ikkunoista

Meille tulee kasvihuone hieman takaperoisista syistä. En ole ennen Kalkkisten huvilaa ollut mikään puutarhaihminen, mutta kieltämättä jo viime kesän laatikkoviljely sai pahasti innostumaan asiasta. (Puhumattakaan edellisten asukkaiden istuttamista ihanista pensaista, puista ja perennoista, joita yritän pitää hengissä.)

Tilasin jopa ison satsin siemeniä Hyötykasviyhdistyksestä ja esikasvatin itse elämäni ensimmäiset tomaatin- ja kurpitsantaimet. Joidenkin yrttienkin kanssa olen onnistunut aika hyvin, ja tänä vuonna erilaiset herneet ja pavutkin näyttävät nousevan.... Jonkin verran on myös pettymyksiä, itämättömiä siemeniä ja kuivahtaneita taimia.

Mutta takaisin syyhyn rakentaa kasvihuone: ne ovat itse ikkunat. Puoliso on vuosikymmeniä varastoinut erilaisia vanhoja ikkunoita, joita hän on käyttänyt taideprojekteihin. Ne ovat  varsin huonokuntoisia, mutta kuitenkin sellaisia, joita ei haluaisi viedä suoraan jätteeksi - etenkään siksi, että niitä on kymmenet kerrat jo nosteltu, siirrelty ja kuljetettu muuttojen vuoksi. Ja mihin ihminen vanhoja ikkunoita käyttäisi, ellei kasvihuoneeseen? Paljon näkee esimerkkejä niin lehdissä kuin ihan maaseudulla ajellessakin. Ja jos totta puhutaan, meillä on varastossa myös hirsiä, lautoja ja kaikenlaista muuta tarviketta, jonka toivottavasti saa upotettua projektiin.

Aloitimme homman inventoimalla olemassa olevat pokat, joiden sisällä olevista laseista jo moni on rikki ja vaatii siis joko lasin tai pleksin tilalle. Piirtelin monet illat suunnitelmia, miten saada jaettua ruudut järkevästi eri seinille. Totesimme, etteivät omat pokat sittenkään riitä, joten kävimme vielä hankkimassa lisää Vesijärvi-säätiöltä, joka möi Askon 1920-luvun ikkunoita. Tässä vaiheessa oli jo pakko päättää, että nyt myös ryhdymme rakennushommiin.

Sitten levitimme ikkunat puutarhaan vanhan lainapeitteen päälle ja pistimme koko systeemin uusiksi. Kävimme kurkkaamassa peitettyä hirsikasaa ja päätimme, että rakennamme niistä ensin korkeahkon sokkelin, jonka päälle valoaukot rakennetaan. Ja aivan sattumalta näimme myös mainoksen valmiista metallisesta Kanto-terassijalasta, joiden päälle homman voisi rakentaa kaivamatta ja valamatta mitään perustuksia. Eli ei muuta kuin uudestaan ostoksille.

Tänään rakensimme pitkien sivujen hirsisokkelit terassijalkojen varaan ja saimme kulumaan siihen iloisesti viitisen tuntia. Hirret sopivat kyllä varsin hyvin päällekkäin, mutta miehen piti veistää uusia puutappeja, ja vatupassin kanssakin piti moneen kertaan etsiä vaakasuoraa, jonka päälle varsinaiset ikkunaseinät voi rakentaa.

Seuraavaksi minun pitää puhdistaa pokat vanhasta maalista ja irtokitistä ja maalata ne uudestaan. Tyhjät aukot pitää mitata ja hankkia niihin tilalle pleksit, jota on joka tapauksessa lähdettävä ostamaan valokattoa varten. Jotenkin muovit pitää myös pokiin kiinnittää - menetelmää emme ole vielä selvittäneet. Päätyseinien ovet - nekin vanhoja - ovat miehellä verstaassa työn alla.

Tolppia ja muuta runkoa pitää vielä pohtia. Toivon, että löydämme pääosan rakennusmateriaaleista omista varastoista. Yksi tavoitteista kun on ollut saada umpitäysiä varastoja ja pihan "väliaikaista" telttaa tyhjennettyä ja erinäisiä pressulla peitettyjä kasoja siivottua pois. Eihän tämä mitenkään edullinen projekti ole mutta yksi esimerkki materiaalin kierrätyksestä.

Kasvihuoneessamme ei tänä kesänä ehditä vielä viljellä mitään. Toivon mukaan saamme sen kuitenkin valmiiksi sen verran ajoissa kesällä, että pääsen fiilistelemään edes ruukkukasvien kanssa. Ja onpahan sitten valmiina keväällä.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Pihamaan munkkeja, Lampisen jäätelökioski, Hatanpään savumuikkuja - Kalkkisten kesä on alkanut!

Heti, kun Viini- ja puutarhatila Pihamaa avasi kahvilansa ja kauppansa toukokuun viikonlopuiksi ja pyhiksi, ryntäsimme sinne kahville.

Olen ehtinyt syödä toukokuun aikana kahvin kera kahta erilaista suolaista piirakkaa ja yhden Riitan kuuluisista munkeista. Syömme usein päivän pääaterian vasta myöhään iltapäivällä, joten puolenpäivän kahvit tulevat todella tarpeeseen.

Helatorstaina oli lämmintä ja aikamoinen jono, kun pyöräilyporukka tuli myös kahville. Tänään oli kylmempi ja hiljaisempaa, mutta sekä kahvilassa että kaupassa alkaa olla jo hyvä valikoima kaikenlaista herkkua, mm. elinvoimaisia yrttien taimia.

Erityisesti ilahduin, kun Mari Mannisen ja minun sieniruokakirja Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella oli ilmestynyt kaupan valikoimiin. Vastahan minä viikko pari sitten siitä vihjaisin Pihamaan Jannelle...Ja kesäkuun alusta elokuun loppuun Pihamaa on auki joka päivä.

Lampisen K-market palvelee ympäri vuoden, mutta täksi kesäksi parkkipaikalle on ilmestynyt myös jäätelökioski! Kävin hakemassa kevään ensimmäisen suomalaisen jäätelöni sieltä viime sunnuntaina (Italiassa toki söin gelatoa joka päivä).

Parina aurinkopäivänä olen nähnyt kioskilla jonoakin. Toivotaan, että palvelu löytää käyttäjänsä! Ainakin kaupan puolella on ollut lupaavasti ruuhkaa ja kaikenlaista kesätarjontaa, kuten säkkikaupalla puutarhamultaa ja Hellqvistin puutarhan ihania orvokkeja.

Niin vesistöjen äärellä kuin ollaankin, Kalkkisista tai lähistöltä ei ole aina helppo löytää kalan myyjiä. Nyt näyttää taas lupaavalta, kun kalastaja Hatanpää on avannut myyntipisteen kotinsa yhteydessä Kalkkistentien varressa. Torstaina kävin kysymässä sen verran myöhään, että tarjolla olisi ollut vain savustettua lohta - oletettavasti muualta kuin Päijänteestä kalastettua.

Mutta tänään kävin heti aamupäivällä ja sain ostaa savustuslämpöisiä muikkuja. Kalat olivat todellakin tuoreita, olinhan itsekin eilen illalla nähnyt troolarit liikkeellä Päijänteen Asikkalanselällä. Paras kalaruoka taas pitkään aikaan! Kannattaa tarkkailla kylttejä Sysmään vievän tien ja Kalkkistentien varressa, ne toivon mukaan kertovat kalastajan saaliista läpi kesän.
Kesä on selvästi tullut Kalkkisiin. On etuoikeus saada viettää vapaa-aikaa kylässä, jossa luonnonrauhan lisäksi on tarjolla paljon hyviä palveluita. Mani-Baariinkin aion kesän mittaan ehtiä. Tulkaa muutkin kylään!

torstai 25. toukokuuta 2017

Marinoidut voikukannuput

Moni käyttää juuri nyt energiaa voikukkien kitkemiseen puutarhoistaan. Minä "taistelen" niitä vastaan toisin eli kerään aukemattomia nuppuja talteen. Etikassa, sokerissa ja suolassa marinoituina nuput nimittäin maistuvat paremmalta kuin kaprikset.

Kodin Kuvalehden jutussa on parikin reseptiä, joita voi seurata, kun haluaa säilöä nuput tulevaa käyttöä varten. Tein eilen pikaisen salaatinlisukkeen nupuista ja sekin onnistui loistavasti.

Laitoin 3 dl nuppuja kiehumaan 2-3 minuutiksi liemeen, jossa oli 1 dl väkiviinaetikkaa, 1 dl vettä ja 2 tl suolaa. Valutin keittämisen jälkeen ja kääntelin nuput vielä liemessä, jossa oli 1 rkl oliiviöljyä ja 1 rkl juoksevaa hunajaa.


Jos pitää kapriksista, pitää varmasti näistäkin! Liika kitkeryys häviää keitettäessä ja jalostuu vielä hunajan ansiosta. Hieno lisuke vaikkapa kalaruoille ja sopii tosiaan salaattiinkin antamaan potkua. Ja jos valmistaa huolella kunnon säilykkeen, toimivat vielä kuukausia myöhemminkin. Viime vuonna taisimme syödä viimeisen voikukannuppupurkillisen jouluna.

Voikukissa on käsittääkseni vaikka mitä terveellisiä ainesosia, ja kukan lehtiähän suositellaan myös salaatiksi. Vielä en ole löytänyt sellaisia lehtiä, joiden maun olisin kelpuuttanut salaatin joukkoon. Sen sijaan lehtiä voisi kokeilla rucolan tapaan vaikkapa pizzan päällä.

Kestän kyllä voikukkia muutenkin puutarhassa, vaikka en niitä viljelylaatikkoihin haluakaan. Ne keräävät kukkiinsa paljon kimalaisia ja muita pölyttäjiä, joita totisesti tarvitaan myös marjapensaissa, hedelmäpuissa ja vaikkapa kesäkurpitsan kukissa.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Korvasieniä ja käen kukuntaa

Korvasienireissu on minulle aina vasta tae keväästä. Sen verran on jo kokemusta säiden vaikutuksesta korvasienisaaliiseen, etten ennen tätä viikonloppua käynyt edes katsomassa sieniä. Eilen viimeksi yksi ihminen vakuutteli, että liian myöhäistä on. Ei ollut, koska korvasieni tarvitsee sekä lämpöä että kosteutta. Lämpöä on ollut vasta muutaman päivän, kosteus taas voi vaihdella paikallisesti paljonkin.

Aamuvarhain vein puolison huvilalle ja jatkoin autolla hieman pohjoiseen kylältä. Ensin tarkistin kaksi vuotta minua palvelleen hakkuuaukon, joka aivan odotetusti oli ruohottunut ja tyhjä. Sitten piti vain löytää uusi hakattu ja rikottu (mänty)metsänpohja, joka on saanut levätä vähintään yhden kokonaisen talven.

Löytyihän se, vieläpä mukavasti tien vierestä. Ja poikkeuksellisesti nyt en kerro enempää koordinaatteja, sillä korvasieniä en ole koskaan löytänyt liikaa tai edes ihan tarpeeksi.

Etsikää itse, ei ole vaikeaa: toissa vuonna hakattu metsä, jossa maaperästä on hakkuutöiden sivutuotteena kaivettu hiekka esiin. Aukko palvelee usein pari vuotta, kunnes heinät, horsmat ja vadelmat ovat vallanneet sen. Usein sienet löytyvät hiekkaisten kuoppien pohjalta tai kiven kolosta.

Kävelin ojan yli ja suunnilleen siinä kasvoi ensimmäinen pikku korvasieni. Ja kohta toinen, kolmas, seitsemäs ja kuudeskymmenes. Oikeasti en laskenut, mutta varsin monta kymmentä kertaa sain kyykistyä. Pieniä olivat, jonkin toisen kevään mittapuulla alamittaisia. Vaan nyt en kuivuuden ja kuumuuden vuoksi halunnut jättää yhtään itiöemää kasvamaan eli käytännössä kuivumaan pystyyn.

Sienestyksen lomassa ehdin tarkkailla muutakin luontoa. Käen kukunta on lähes takuuvarma seuralainen korvasienireissulla, niin nytkin. Palokärjestä sain sekä lentohavainnon että ääninäytteitä. Mustarastas luritteli antaumuksella. Käärmeitä en nähnyt, perhosia, kimalaisia ja muita hyönteisiä kyllä. Hellehattu ja juomapullo olivat tarpeen.

Jos lähipäivinä tai edes viikon sisään sataa, uskon tuollekin hakkuuaukolle nousevan vielä uusia sieniä, toivottavasti hieman isompia. Jos ehdin, käyn katsomassa lähipäivinä myös jonkin toisen paikan.

Siivosin sienet hiekasta ja levitin ne huvilan työhuoneeseen kuivumaan ritilöiden päälle. Ovi on visusti kiinni asuintiloihin, jotta haihtuva gyromitriini-myrkky ei aiheuta sisällä oleskelijoille päänsärkyä ja pahoinvointia. Kuivaan korvasienet aina, sillä niin maku syvenee. Osa mausta kun aina menee keittoveden mukana viemäriin. Eli tässä vielä muistutus: korvasienet täytyy keittää kaksi kertaa väljässä vedessä vähintään viisi minuuttia kerrallaan ja huuhtoa välillä, jotta myrkky häviää. Tämä siis myös kuivauksen jälkeen.

Parhaiten sienten oman maun saa esiin rasvalla eli voilla ja kermalla. Korvasienten kanssa ei mielestäni kannata näissä säästellä, ellei nyt sitten satu olemaan esimerkiksi maitoproteiiniallergikko. Tein tänään parsan ja lampaanmaksan oheen viimevuotisista kuivatuista korvasienistä sen maailman parhaan ja yksinkertaisimman korvasienikastikkeen: kuullotin voissa ensin sipulisilppua, sen jälkeen lisäsin keitetyt sienet. Maustoin suolalla ja lisäsin kermaa, muhittelin puolisen tuntia. Siinä se.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Ruokaterveisiä Italiasta

Vietin vapun molemmin puolin kahdeksan päivää Italiassa, pääosin Positanossa Amalfin rannikolla ja pari päivää Napolissa. Joka päivä tietenkin söin, yleensä hyvin. Listaan tähän muutamia asioita, jotka ovat tyypillisiä alueen ruokakulttuurille ja josta osan voisi tuoda meillekin.

Tunnetuin Napolin alueen ruoka on tietenkin pizza, joka on syntynyt Napolin kaupungissa. Siihen kaikkein vanhimpaan pizzeriaan, josta saa vain aitoja peruspizzoja eli margheritaa ja marinainaa, en valitettavasti ehtinyt.

Maistoimme lättyjä Amalfissa, jonka turistiravintolan versio oli pieni pettymys, mutta ihan varmasti alueelta olisi saanut hyviäkin pizzoja. Perusasiat hyvässä pizzassa ovat kuitenkin nämä: ei yli kolmea täytettä samaan paistokseen eikä niitä vähiäkään tarvitse olla monen sentin kerrosta. Pizza on edullinen ruoka, jonka maku syntyy kuumasta uunista, kunnon taikinapohjasta ja kohtuullisesta määrästä hyviä aineksia kuten tomaattia, öljyä, valkosipulia, juustoa, basilikaa, mereneläviä, sieniä jne.

Merenelävät näkyivät ruokalistalla kiitettävästi, etenkin erilaiset simpukat, mustekalat ja katkaravut. Kalaakin olisi saanut, aika paljon kalliimmalla. Rakastan äyriäisiä ja onneksi voin niitä nykyään syödäkin (hieman varon muutaman allergiakokemuksen jälkeen). Tilasin pastaa hietasimpukoilla, sinisimpukkakeittoa ja friteerattuja äyriäisiä, joista aika iso osa oli pieniä mustekaloja. Yksinkertaisia annoksia, joihin en pettynyt.

Friteeratut ruoat olivat muutenkin esillä vahvasti. Ei kuulosta terveelliseltä eikä välttämättä herkulliseltakaan, jos ajattelee kalapuikkoja tai niitä nahkamaisia ja hieman härskiintyneessä rasvassa paistettuja mustekalarenkaita, joita saa liian usein "etnisten" ravintoloiden lounaspöydissä. Matkalla maistamani friteeratut äyriäiset, vihannekset ja monet muut herkut maistuivat kaikki taikinan ja rasvan sisällä omilta itseltään ja jopa raikkailta, ainakin sitruunatujauksen jälkeen.

Eksoottisin frittielämys oli napolilainen katuruoka Cuoppo, paperinen tötterö täynnä herkkuja. Menimme kojulle, jossa edellisenä iltana oli ollut ehdottomasti pisin jono koko Spaccanapoli-kävelyalueella.

Valitsimme kolmeen naiseen yhden annoksen, jossa oli terra- eli maan makuja. Tunnistimme ainakin perunamuusi-, pasta- ja riisipallot, munakoiso- ja kesäkurpitsasiivut ja polentakuutiot sekä palleron, jonka sisällä oli ricottajuustoa. Hyvin riitti, etenkin kun otti päälle vielä jäätelöt.

Jäätelö eli gelato on kokemukseni mukaan ihanaa ihan missä päin Italiaa tahansa. Aitoja makuja marjoista erilaisiin pähkinöihin, kahveihin, suklaisiin jne. on monia. Amalfin rannikolla oli syytä ottaa toinen tai yksi palloista aina sitruunalla maustettuna, sillä alue on tunnettu sitruunanviljelystään. Henkilökohtainen suosikkini tosin on pistaasipähkinä, ihana vihreä ja omansa makuinen.


Sitruuna ja tietenkin siitä tehty Limoncello-likööri näkyi ihan joka paikassa Positanon majapaikkamme puutarhan sitruunapuista kaupunkien kauppoihin ja tehtaisiin. Yhden limoncellolasillisen join ruoan jälkeen, vaan enpä huomannut sitä kuvata sen paremmin kuin ainuttakaan pulloa tai alan kauppaa. Sen sijaan sain maistaa tuoretta sitruunaa suoraan puutarhasta - makeaa, parfyymistä ja aivan eri makuista kuin ruoanlaitossa käytettävät happamat serkkunsa. Upean makuisia olivat myös saman puutarhan veriappelsiinit.

Vihannekset. Kaiken pastan, leivän, öljyn ja juuston vastapainoksi ruoissa käytetään paljon tuoreita vihanneksia. Söin pari kertaa ihan vain grillattuja kauden vihanneksia, oikein hyvää.

Suorastaan taivaallinen oli risotto, jossa oli kurpitsaa ja herkkutatteja. Samassa paikassa saimme kokin yllätyksenä aluksi herneenpalot, joitka tarjoiltiin hernepyreen ja pehmeän juuston kanssa.

Italiassa ennen päivällistä juodaan usein aperitiivit eli alkudrinkit. Ihanin on aina vain punainen Aperol spritz, johon tulee Aperol-katkeroa, prosecco-kuohuviiniä, kivennäisvettä ja appelsiiniviipale. Alkujuomat eivät maksa paljon edes turistiravintoloissa, lisäksi kylkeen saa yleensä vähintään sipsejä ja suolakeksejä, joskus myös oliiveja ja muuta pikkusyötävää. Ruoan kanssa join usein myös lasillisen viiniä, mutta rypäleistä tai merkeistä en osaa sanoa sen kummemmin mitään, ihan kohtalaisia ruokaviinejä tarjottiin ns. talon viineinä.

Kahvi! Se on Italiassa vahvaa ja hyvää, aamulla usein cappuccinoa tai caffè lattea, päivemmällä espressoa. Kun juo kahvinsa seisten tiskillä, se ei maksakaan juuri mitään, pöytiin tarjoiltuna ehkä pari euroa.

Vielä yksi bonus eli leivonnaiset. Napolissa sorruin aamukahvin kanssa sfogliatellaan, superohuista lehtitaikinakerroksista simpukan muotoon leivottuun rasvaiseen ja samalla ihanan lehtevään leivonnaiseen, jossa oli paksua vaniljanmakuista kreemiä sisällä. Kokemisen arvoinen sen yhden kerran. Kahviloissa oli tarjolla myös suloisia pieniä leivoksia, joista valitsimme matkakumppanin kanssa suurilla metsämansikoilla päällystetyn. Ihanuus!

Ja sitten vielä tuliaiset kotiin. Ostin kolmen purkin satsin tryffelitahnoja ja yhden Franciacortan Ca'del Bosco -kuohuviinin. Korkkasimme jo eilen pullon ja yhden purkeista grillattujen parsojen kyytipojaksi. Aika taivaallista.

Matkani varsinainen tarkoitus oli osallistuminen valokuvauskurssille. Aiheet eivät käsitelleet ruokaa, minkä vuoksi ruokakuvat otin kaiken muun sivussa. Pari kertaa oli niin nälkä ja jano, että unohtui. Onneksi useimmiten muistin !

Buon appetito!



maanantai 17. huhtikuuta 2017

Parasta caffè lattea puuhellalla

Ystävät tietävät jo, ettei meillä saa suodatinkahvia. Join uutistoimittajavuosina niin paljon kitkerää kahvia, että sekä vatsa että makuhermot saivat tarpeekseen. Kylässä saatan ottaa kupposen, ja välillä se maistuu ihan hyvältä, kahvilassa sen sijaan en erehdy. Olen mieluummin ilman.

Olen jo reippaasti toistakymmentä vuotta keittänyt espressoa mutteripannuilla, joita talouteen on kertynyt useita, ensimmäinen Italian Calabriasta. Onhan niitä ollut myynnissä Suomessakin jo pitkään ihan tavallisissa marketeissa.

Viimein sain hankittua mutteripannun myös Kalkkisten huvilalle, kun näin sellaisen Lauran kaupassa Vääksyssä. Espressokahvikahvipaketin säilyttämiseen sopiva peltipurkki on matkamuisto vuosien takaa Venetsiasta. Pieniä kuppejakin olisi, mutta useimmiten juon maitokahvia isommista.

Ja vasta täällä huvilalla ymmärsin, että hellahan on aivan ihanteellinen myös maidon lämmittämiseen ja vaahdottamiseen, kun haluaa tehdä cappuccinoa tai caffè lattea. Maitokattilan vispilöineen kun voi sijoittaa hellan hieman lämpimälle reunalle, jolloin maito ei pala pohjaan helposti. Vispattu ja vaahdotettu lämmin maito maistuu valtavan paljon paremmalta kuin mikroaaltouunissa lämmitetty!

Miksi espresso tai siitä tehty maitokahvi sitten on parempaa kuin suodatinkahvi? Tummapaahtoinen ja "vahva" kahvi on käsittääkseni useammankin tietolähteen perusteella terveellisempää vatsalle kuin suomalaisten suosima vaaleapaahtoinen ja hapan suodatinkahvi (täällä yksi artikkeli.) Suodatinkahveissakin tosin on vaihtoehtoja, mutta niitä pitäisi sitten osata kysyä.

Vahvaahan oikea espresso on, mutta sitä ei juodakaan puolen litran mukeista. Jos pyytää Italiassa vain kahvia, saa eteensä pienen espressokupin ja ehkä sokeria. Maitokahvit pitää erikseen pyytää, ja niitähän pitäisi juoda vain aamupäivisin. Tässä suhteessa en ole snobi vaan juon ja tarjoilen sekä caffè lattea että cappuccinoa myös lounaan jälkeen.

Siinä suhteessa olen kuitenkin tiukkapipo, että toivoisin kahvilanomistajien opettelevan kirjoittamaan juomien nimet oikein, koska italiaa osaavat "kuulevat" väärät kirjoitusasut. Cappuccinossa on kaksi p- ja c-kirjainta. Caffè lattessa on tuo aksentti. Niin, ja "latte" on suomeksi maito, joten jos sitä pyytää kahvilassa Italiassa, saa pelkkää kuumaa maitoa. Tämän olen oppinut ihan kantapään kautta.

Ai niin, vielä yksi asia! Kannattaa säästää kahvinpurut ja yli jäänyt, jäähtynyt, kahvijuoma ja kaataa se lannoitteeksi kasvimaalle. Olen myös jo vuosikausia hoitanut suurta kiinanruusuani kahvilla, hyvin on kukoistanut.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kiinalaisia mykyjä gluteenittomana versiona

Lupasin siskon tuleville syntymäpäiville kiinalaista ruokaa enkä tietenkään tyytynyt helpoimpaan vaihtoehtoon. Tarkoitus on valmistaa kiinalaisia nyyttejä, dumplingeja, mykyjä (kiinaksi jiaozi) gluteenittomana versiona, sillä sekä päivänsankari että muutama muu sukulainen kärsii keliakiasta. Useimmitenhan nyyteissä käytetään vehnätaikinaa.

Ruokalajia piti tietenkin kokeilla ensin kotona, jotta ensi viikonloppuna on edes pieni mahdollisuus saada kelvollista ruokaa reilulle parillekymmenelle ihmiselle. Onneksi siellä on tarjolla muutakin...

Apuun tuli tytär, joka hänkin noudattaa gluteenitonta ruokavaliota. Hän etsi amerikkalaisen ohjeen, jonka neljän hengen taikinaan käytetään 2,4 dl tapiokatärkkelystä, 2,4 dl riisijauhoja, 2 tl ksantaanikumia, 3 rkl oliiviöljyä ja 12-15 rkl kylmää vettä. Tuo vesimäärä on mainittu hieman epämääräisesti, koska taikinan pitää käsissä tuntua jämäkältä mutta ei kuivalta - vettä siis lisätään tarpeen mukaan.

Mitat on käännetty amerikkalaisista kupeista (cup) ja sovellettu sikäläisiä teelusikan ja ruokalusikan kokoja, jotka ilmeisesti ovat vähän isompia. Itse asiassa käytin joskus lahjaksi saamaani mittasarjaa, joka on aina tuntunut hieman omituiselta. Uskon löytäneeni suunnilleen oikeat mitat.

Ensin sekoitetaan kuivat aineet, minkä jälkeen lisätään öljy ja lopuksi vettä lusikallinen kerrallaan. Kun taikina tuntuu hyvältä, se kääritään muoviin tai märkään pyyhkeeseen ja jätetään odottamaan täytteen valmistamista.

Me teimme täysin kasvisversion täytteestä, johon tuli munakoisoa, kevätsipulia, pinaattikiinankaalia (pak choi), inkivääriä, porkkanaa, valkosipulia, kuivattuja suppilovahveroita ja mausteita (soijakastike, valkopippuri, sherry, seesamiöljy, suola). Kiinassa olen tehnyt täytteen lähes samoista vihanneksista (ilman munakoisoa) ja possunpaistista, jota taas emme koskaan käytä kotioloissa.

Kotitäytteemme oli huomattavan maukas mutta turhan irtonainen, sillä siitä puuttui lihan sitova ominaisuus. Varsinaiseen juhlaan aionkin tehdä yhden satsin broilerinlihalla, sienillä ja vihanneksilla ja kasvisversion, johon tulee joko tofua tai nyhtökauraa sitovaksi aineeksi. Myös kananmunaa voi käyttää, jos kasvissyöjät eivät ole täysvegaaneja.

Mykyjen vaikein osa on leipomisosuus. Ideana on kaulia pienistä palleroista mahdollisimman ohut kuori, joka kuitenkin säilyy ehjänä myös täyttämisen ja kiinni rypyttämisen aikana. Sen opin, että kaulitut taikinakuoret on syytä pistää märän pyyhkeen alle odottamaan täyttämistä, muuten ne kuivuvat ja hajoavat - etenkin nämä gluteenittomat versiot.  

Pyöreä taikinapala otetaan täytettäessä kämmenelle ja lusikoidaan täytettä sen toiselle puoliskolle. Tyhjä puoli käännetään päälle ja reunat rypytetään yhteen toisen käden peukalolla ja etu- ja keskisormella. Ainakin gluteenittoman mykyn rypytyksessä on hyvä välillä kostuttaa sormia vedessä, jotta taikina liimaantuu kunnolla. 
Helpoin tapa kypsentää nyytit on laittaa ne bambuisen höyrykeittimen ritilälle höyrystymään noin kymmeneksi minuutiksi. Jos mykyt pysyvät varmasti kasassa, ne voi myös keittää vedessä. Valmiin dumplingin taikina muuttuu höyryssä läpikuultavaksi. Nyytit tarjoillaan lämpiminä soijakastikkeen (jota saa myös gluteenittomana), viinietikan ja/tai chiliöljyn kanssa. Me vähän oikaisimme ja toimme pöytään myös makeaa chilikastiketta.

Kuvissa näkyvä kirjan aukeama kuuluu kirjaamme Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella. Siinä kerrotaan perinteinen mykyjen resepti. Neljän hengen taikinaan tulee 200 g vehnäjauhoja, hyppysellinen suolaa ja 11 rkl (n. 1,6 dl) vettä.

Kerron kirjassa myös, että kiinalaiset valmistavat mykyjä usein juhlapyhinä isolla porukalla, jossa jokaiselle riittää tehtävää "liukuhihnalla". Ja lopuksi tietenkin syödään yhdessä. Chi ba! Hyvää ruokahalua!