sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Korvasieniä ja käen kukuntaa

Korvasienireissu on minulle aina vasta tae keväästä. Sen verran on jo kokemusta säiden vaikutuksesta korvasienisaaliiseen, etten ennen tätä viikonloppua käynyt edes katsomassa sieniä. Eilen viimeksi yksi ihminen vakuutteli, että liian myöhäistä on. Ei ollut, koska korvasieni tarvitsee sekä lämpöä että kosteutta. Lämpöä on ollut vasta muutaman päivän, kosteus taas voi vaihdella paikallisesti paljonkin.

Aamuvarhain vein puolison huvilalle ja jatkoin autolla hieman pohjoiseen kylältä. Ensin tarkistin kaksi vuotta minua palvelleen hakkuuaukon, joka aivan odotetusti oli ruohottunut ja tyhjä. Sitten piti vain löytää uusi hakattu ja rikottu (mänty)metsänpohja, joka on saanut levätä vähintään yhden kokonaisen talven.

Löytyihän se, vieläpä mukavasti tien vierestä. Ja poikkeuksellisesti nyt en kerro enempää koordinaatteja, sillä korvasieniä en ole koskaan löytänyt liikaa tai edes ihan tarpeeksi.

Etsikää itse, ei ole vaikeaa: toissa vuonna hakattu metsä, jossa maaperästä on hakkuutöiden sivutuotteena kaivettu hiekka esiin. Aukko palvelee usein pari vuotta, kunnes heinät, horsmat ja vadelmat ovat vallanneet sen. Usein sienet löytyvät hiekkaisten kuoppien pohjalta tai kiven kolosta.

Kävelin ojan yli ja suunnilleen siinä kasvoi ensimmäinen pikku korvasieni. Ja kohta toinen, kolmas, seitsemäs ja kuudeskymmenes. Oikeasti en laskenut, mutta varsin monta kymmentä kertaa sain kyykistyä. Pieniä olivat, jonkin toisen kevään mittapuulla alamittaisia. Vaan nyt en kuivuuden ja kuumuuden vuoksi halunnut jättää yhtään itiöemää kasvamaan eli käytännössä kuivumaan pystyyn.

Sienestyksen lomassa ehdin tarkkailla muutakin luontoa. Käen kukunta on lähes takuuvarma seuralainen korvasienireissulla, niin nytkin. Palokärjestä sain sekä lentohavainnon että ääninäytteitä. Mustarastas luritteli antaumuksella. Käärmeitä en nähnyt, perhosia, kimalaisia ja muita hyönteisiä kyllä. Hellehattu ja juomapullo olivat tarpeen.

Jos lähipäivinä tai edes viikon sisään sataa, uskon tuollekin hakkuuaukolle nousevan vielä uusia sieniä, toivottavasti hieman isompia. Jos ehdin, käyn katsomassa lähipäivinä myös jonkin toisen paikan.

Siivosin sienet hiekasta ja levitin ne huvilan työhuoneeseen kuivumaan ritilöiden päälle. Ovi on visusti kiinni asuintiloihin, jotta haihtuva gyromitriini-myrkky ei aiheuta sisällä oleskelijoille päänsärkyä ja pahoinvointia. Kuivaan korvasienet aina, sillä niin maku syvenee. Osa mausta kun aina menee keittoveden mukana viemäriin. Eli tässä vielä muistutus: korvasienet täytyy keittää kaksi kertaa väljässä vedessä vähintään viisi minuuttia kerrallaan ja huuhtoa välillä, jotta myrkky häviää. Tämä siis myös kuivauksen jälkeen.

Parhaiten sienten oman maun saa esiin rasvalla eli voilla ja kermalla. Korvasienten kanssa ei mielestäni kannata näissä säästellä, ellei nyt sitten satu olemaan esimerkiksi maitoproteiiniallergikko. Tein tänään parsan ja lampaanmaksan oheen viimevuotisista kuivatuista korvasienistä sen maailman parhaan ja yksinkertaisimman korvasienikastikkeen: kuullotin voissa ensin sipulisilppua, sen jälkeen lisäsin keitetyt sienet. Maustoin suolalla ja lisäsin kermaa, muhittelin puolisen tuntia. Siinä se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti