tiistai 19. joulukuuta 2017

Kalenteriluukku 19, kuusilahokka

Kuusilahokka on yksi niistä sienistä, jotka olen opetellut vasta viime vuosina, itse asiassa todella kuivana huonona sienisyksynä 2015. Sitä ennen olin maistanut sitä pari kertaa sukulaisen kanssa syksyisellä suppilovahveroretkellä mutta en kuitenkaan innostunut keräämään mukaani. *

Kun olin löytänyt lajin, hämmästyin sen monikäyttöistä makua. Kuusilahokka jos jokin maistuu mielestäni "sieneltä". Vaikea selittää, koska erotan niin monen eri lajin maut toisistaan, mutta tästä kantosienestä löydän jonkinlaisen perusmaun.

Sientä ei tarvitse esikäsitellä. Paistettuna se toimii erinomaisesti esimerkiksi kalan ja lihan lisukkeena. Kuusilahokkaa voi käyttää kuivattuna mausteena - silloin mukaan voi jauhaa myös sitkeät jalat, jotka muuten menevät hukkaan.

Kuusilahokka on lahottajasieni, joka kasvaa havupuiden kannoilla, lahopuilla ja kuorimajätteessä. Se ottaa kosteutta puuaineksesta, mistä syystä se pärjäsi hyvin myös rutikuivana syksynä pari vuotta sitten.

Syksyllä 2017 sitä tuli minua vastaan melkein vähemmän tai sitten en vain ehtinyt etsiä lajia kaiken muun runsauden keskellä. Mutta kun löytää yhden kunnon esiintymän, saa jo kymmeniä itiöemiä. Ja kausi on todella pitkä, keväästä marraskuulle.

Kantosienet voivat tuntua hankalilta tunnistettavilta. Kuusilahokan lakin yläpinta on keltainen tai harmaankeltainen, mutta tämä tuntomerkki ei yksin riitä. Lajin tunnistamista helpottavat kolme oleellista tuntomerkkiä: 1) jalassa ei ole rengasta, 2) keltainen jalka itsessään on solakka ja usein mutkalla sekä tyvestä ruosteenruskea ja 3) heltat ovat harmaat ja vanhemmiten violettiin vivahtavat. Mielestäni jo hyvin nuoresta sienestä näkee sen violetin häivähdyksen.

Pari muutakin tuntomerkkiä voivat auttaa: itiöpöly on harmaanviolettia, minkä voi usein nähdä myös alla olevan sienen lakin pinnalta, kun sienet kasvavat tiiviissä ryhmässä. Raa'an sienen mausta voi löytää jotain kuivattuun herneeseen viittaavaa. *

Todella vaaralliseen myrkkynääpikkään kuusilahokkaa on mielestäni mahdoton sekoittaa, sillä myrkkynääpikän jalassa on rengas ja itiöpöly on selvästi ruskeaa. Kuusilahokan sukulainen kitkerälahokka on ulkonäöltään lähempänä kuusilahokkaa ja myös lievästi myrkyllinen. Sen heltat ovat kuitenkin selvästi rikinkeltaiset. Ja lopullisen tunnistuksen voi tehdä maistamalla: kitkerälahokan maku on todella kitkerä. *

*Sienen maistamisella tarkoitetaan sitä, että otetaan pieni pala suuhun, mutustellaan hetki ja sitten syljetään ehdottomasti koko annos pois. Tätä ei kannata tehdä pienten lasten nähden eikä ihan millä sienillä tahansa. (Sienikirjoissa kyllä kerrotaan valkokärpässienen makukin, joten kaipa sitä joku asiantuntija on varovasti maistanut. Minä en halua.) Kitkerälahokkaa ja monia muitakin ei-syötäviä lajeja uskaltaa maistaa, esimerkiksi kitkeriä haperoita ja sappitattia, jonka joku voi sekoittaa syötäviin tatteihin. Paha makuhan siitä jää hetkeksi suuhun, mutta parempi se hetki suussa kuin pilalle mennyt ateria ja vatsanväänteet.

Tämän jutun kuvien sienet ovat kaikki kuusilahokoita eri-ikäisinä ja erilaisissa säissä kuvattuina. Paistinpannukuvassa taitaa olla seassa jokunen kantarelli ja leppärousku.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti