Esimerkiksi saksalaisissa sienikirjoissa karvarousku on merkitty myrkylliseksi. Eivätkä sitä ymmärrä monet muutkaan länsieurooppalaiset keittiöt. Eihän karvarousku ole myrkyllinen, vaikka sen rouskuille tyypillinen maitiaisneste onkin maultaan karvas. Keittämisaikakin on enemmän makukysymys, maitiaisnesteen laimentamista. Minä keitän korkeintaan viisi minuuttia.
Venäjällä rouskuja kyllä käytetään, ja yleisesti niitä vain liotetaan, ei siis keitetä. Minäkin olen viime vuosina usein kerännyt karvarouskut ensin likoamaan isoon astiaan ja keittänyt vasta isomman satsin vain hyvin nopeasti. (Tämä ei ole poliittinen kannanotto!) Vettä täytyy kyllä muistaa vaihtaa päivittäin, eikä sieniä kannata säilyttää kovin lämpimässä. Kuluneen syksyn aikana ongelmaa ei ollut, pidin vateja ihan kuistilla.
Karvarousku kasvaa hyvin yleisenä kangasmetsissä ja monenlaisissa muissakin maastoissa koivun seurassa. Olen kerännyt lajia eniten Pulkkilanharjun rannoilta hyvin läheltä veden rajaa. Kalkkisista olen löytänyt sieniä pari vuotta sitten hauskasta paikasta, satamasta.
Ensimmäiset karvarouskut tänä vuonna keräsin heinäkuun loppupuolella, viimeiset lokakuun puolivälissä. Sen jälkeenkin niitä näkyi, mutta sateet ja osin pakkasyöt tekivät itiöemistä vetisiä.
Muistetaan vielä, että Suomessa voi jokamiehenoikeuden perusteella kuka tahansa kerätä sieniä ja marjoja maastosta - kunhan ei mene kenenkään pihaan. Juhlitaan myös sitä. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti