perjantai 8. joulukuuta 2017

Kalenteriluukku 8, männynsuomuorakas

Männynsuomuorakas antoi paljon satoa sekä kotimaisemissani että laajemminkin Suomessa ainakin Suomen Sieniseuran Facebook-sivun keskustelujen mukaan. Pääosa keräämistäni itiöemistä nousi syyskuussa Pulkkilanharjun mäntykankaalle.

Suomuorakkaita on kahta lajia, omansa männylle ja kuuselle. Näistä ensimmäinen on syötävä ja kelpaa kuulemma myös värjäyssieneksi, mutta värjäyskäytössä en ole asiantuntija. Kuusensuomuorakas ei lähteiden mukaan kelpaa kumpaankaan tarkoitukseen.

Minun kuvieni sienet ovat kaikki männynsuomuorakkaita, vaikka osa on vaaleampia. Vaaleammat on kuvattu vuonna 2016, jolloin oli paljon kuivempaa.

Orakkailla on lakin alapinnalla orat eli lyhyet piikit, jotka moni on varmaan huomannut ruokasieninä tunnetuista vaaleaorakkaasta ja rusko-orakkaasta.
Maistoimme männynsuomuorakasta ensi kerran syksyllä 2015, jolloin minäkin pidin sen voimakasta makua ihan mielenkiintoisella tavalla maukkaana ainakin voissa paistettuna. Puoliso ihastui sienilajiin saman tien. Kun itiöemiä nousi ja nousi, etsin tiedon, jonka mukaan männynsuomuorakkaasta voi tehdä "Lasimestarin silliä" eli säilöä ihan samanlaiseen liemeen kuin sillit. Säilyke ei sitten minulle enää maistunutkaan, mutta myös moni vieras on sitä kehunut.

Kun mies oli ihastunut sienen vahvaan makuun, hän alkoi kehitellä eri reseptejä. Paras oli kuulemma grilliversio, jossa hän marinoi sienipaloja ensin soijakastikkeessa ja vahvoissa mausteissa ja sen jälkeen paistoi kuumassa grillissä. Uteliaisuudesta maistoin: rakenne oli erinomainen ja marinadi korosti hyvin sienen ominaismakua. Päätin kuitenkin, ettei minun tarvitse pitää lajista tässäkään muodossa.

Kaikki männynsuomuorakkaat kuitenkin kerään, ja toki mies etsii niitä itsekin. Tänään, hääpäivänämme, on oikein hyvä päivä nostaa esiin mielipiteitä jakava sienilaji. Männynsuomuorakkaat mahtuvat yhteisen ruokapöytämme kattaukseen.

P.S. Kannattaa katsoa arvonta eilisen luukun kohdalta ja kommentoida sinne viimeistään 10.12., jos haluaa mukaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti