lauantai 27. toukokuuta 2017

Pihamaan munkkeja, Lampisen jäätelökioski, Hatanpään savumuikkuja - Kalkkisten kesä on alkanut!

Heti, kun Viini- ja puutarhatila Pihamaa avasi kahvilansa ja kauppansa toukokuun viikonlopuiksi ja pyhiksi, ryntäsimme sinne kahville.

Olen ehtinyt syödä toukokuun aikana kahvin kera kahta erilaista suolaista piirakkaa ja yhden Riitan kuuluisista munkeista. Syömme usein päivän pääaterian vasta myöhään iltapäivällä, joten puolenpäivän kahvit tulevat todella tarpeeseen.

Helatorstaina oli lämmintä ja aikamoinen jono, kun pyöräilyporukka tuli myös kahville. Tänään oli kylmempi ja hiljaisempaa, mutta sekä kahvilassa että kaupassa alkaa olla jo hyvä valikoima kaikenlaista herkkua, mm. elinvoimaisia yrttien taimia.

Erityisesti ilahduin, kun Mari Mannisen ja minun sieniruokakirja Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella oli ilmestynyt kaupan valikoimiin. Vastahan minä viikko pari sitten siitä vihjaisin Pihamaan Jannelle...Ja kesäkuun alusta elokuun loppuun Pihamaa on auki joka päivä.

Lampisen K-market palvelee ympäri vuoden, mutta täksi kesäksi parkkipaikalle on ilmestynyt myös jäätelökioski! Kävin hakemassa kevään ensimmäisen suomalaisen jäätelöni sieltä viime sunnuntaina (Italiassa toki söin gelatoa joka päivä).

Parina aurinkopäivänä olen nähnyt kioskilla jonoakin. Toivotaan, että palvelu löytää käyttäjänsä! Ainakin kaupan puolella on ollut lupaavasti ruuhkaa ja kaikenlaista kesätarjontaa, kuten säkkikaupalla puutarhamultaa ja Hellqvistin puutarhan ihania orvokkeja.

Niin vesistöjen äärellä kuin ollaankin, Kalkkisista tai lähistöltä ei ole aina helppo löytää kalan myyjiä. Nyt näyttää taas lupaavalta, kun kalastaja Hatanpää on avannut myyntipisteen kotinsa yhteydessä Kalkkistentien varressa. Torstaina kävin kysymässä sen verran myöhään, että tarjolla olisi ollut vain savustettua lohta - oletettavasti muualta kuin Päijänteestä kalastettua.

Mutta tänään kävin heti aamupäivällä ja sain ostaa savustuslämpöisiä muikkuja. Kalat olivat todellakin tuoreita, olinhan itsekin eilen illalla nähnyt troolarit liikkeellä Päijänteen Asikkalanselällä. Paras kalaruoka taas pitkään aikaan! Kannattaa tarkkailla kylttejä Sysmään vievän tien ja Kalkkistentien varressa, ne toivon mukaan kertovat kalastajan saaliista läpi kesän.
Kesä on selvästi tullut Kalkkisiin. On etuoikeus saada viettää vapaa-aikaa kylässä, jossa luonnonrauhan lisäksi on tarjolla paljon hyviä palveluita. Mani-Baariinkin aion kesän mittaan ehtiä. Tulkaa muutkin kylään!

torstai 25. toukokuuta 2017

Marinoidut voikukannuput

Moni käyttää juuri nyt energiaa voikukkien kitkemiseen puutarhoistaan. Minä "taistelen" niitä vastaan toisin eli kerään aukemattomia nuppuja talteen. Etikassa, sokerissa ja suolassa marinoituina nuput nimittäin maistuvat paremmalta kuin kaprikset.

Kodin Kuvalehden jutussa on parikin reseptiä, joita voi seurata, kun haluaa säilöä nuput tulevaa käyttöä varten. Tein eilen pikaisen salaatinlisukkeen nupuista ja sekin onnistui loistavasti.

Laitoin 3 dl nuppuja kiehumaan 2-3 minuutiksi liemeen, jossa oli 1 dl väkiviinaetikkaa, 1 dl vettä ja 2 tl suolaa. Valutin keittämisen jälkeen ja kääntelin nuput vielä liemessä, jossa oli 1 rkl oliiviöljyä ja 1 rkl juoksevaa hunajaa.


Jos pitää kapriksista, pitää varmasti näistäkin! Liika kitkeryys häviää keitettäessä ja jalostuu vielä hunajan ansiosta. Hieno lisuke vaikkapa kalaruoille ja sopii tosiaan salaattiinkin antamaan potkua. Ja jos valmistaa huolella kunnon säilykkeen, toimivat vielä kuukausia myöhemminkin. Viime vuonna taisimme syödä viimeisen voikukannuppupurkillisen jouluna.

Voikukissa on käsittääkseni vaikka mitä terveellisiä ainesosia, ja kukan lehtiähän suositellaan myös salaatiksi. Vielä en ole löytänyt sellaisia lehtiä, joiden maun olisin kelpuuttanut salaatin joukkoon. Sen sijaan lehtiä voisi kokeilla rucolan tapaan vaikkapa pizzan päällä.

Kestän kyllä voikukkia muutenkin puutarhassa, vaikka en niitä viljelylaatikkoihin haluakaan. Ne keräävät kukkiinsa paljon kimalaisia ja muita pölyttäjiä, joita totisesti tarvitaan myös marjapensaissa, hedelmäpuissa ja vaikkapa kesäkurpitsan kukissa.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Korvasieniä ja käen kukuntaa

Korvasienireissu on minulle aina vasta tae keväästä. Sen verran on jo kokemusta säiden vaikutuksesta korvasienisaaliiseen, etten ennen tätä viikonloppua käynyt edes katsomassa sieniä. Eilen viimeksi yksi ihminen vakuutteli, että liian myöhäistä on. Ei ollut, koska korvasieni tarvitsee sekä lämpöä että kosteutta. Lämpöä on ollut vasta muutaman päivän, kosteus taas voi vaihdella paikallisesti paljonkin.

Aamuvarhain vein puolison huvilalle ja jatkoin autolla hieman pohjoiseen kylältä. Ensin tarkistin kaksi vuotta minua palvelleen hakkuuaukon, joka aivan odotetusti oli ruohottunut ja tyhjä. Sitten piti vain löytää uusi hakattu ja rikottu (mänty)metsänpohja, joka on saanut levätä vähintään yhden kokonaisen talven.

Löytyihän se, vieläpä mukavasti tien vierestä. Ja poikkeuksellisesti nyt en kerro enempää koordinaatteja, sillä korvasieniä en ole koskaan löytänyt liikaa tai edes ihan tarpeeksi.

Etsikää itse, ei ole vaikeaa: toissa vuonna hakattu metsä, jossa maaperästä on hakkuutöiden sivutuotteena kaivettu hiekka esiin. Aukko palvelee usein pari vuotta, kunnes heinät, horsmat ja vadelmat ovat vallanneet sen. Usein sienet löytyvät hiekkaisten kuoppien pohjalta tai kiven kolosta.

Kävelin ojan yli ja suunnilleen siinä kasvoi ensimmäinen pikku korvasieni. Ja kohta toinen, kolmas, seitsemäs ja kuudeskymmenes. Oikeasti en laskenut, mutta varsin monta kymmentä kertaa sain kyykistyä. Pieniä olivat, jonkin toisen kevään mittapuulla alamittaisia. Vaan nyt en kuivuuden ja kuumuuden vuoksi halunnut jättää yhtään itiöemää kasvamaan eli käytännössä kuivumaan pystyyn.

Sienestyksen lomassa ehdin tarkkailla muutakin luontoa. Käen kukunta on lähes takuuvarma seuralainen korvasienireissulla, niin nytkin. Palokärjestä sain sekä lentohavainnon että ääninäytteitä. Mustarastas luritteli antaumuksella. Käärmeitä en nähnyt, perhosia, kimalaisia ja muita hyönteisiä kyllä. Hellehattu ja juomapullo olivat tarpeen.

Jos lähipäivinä tai edes viikon sisään sataa, uskon tuollekin hakkuuaukolle nousevan vielä uusia sieniä, toivottavasti hieman isompia. Jos ehdin, käyn katsomassa lähipäivinä myös jonkin toisen paikan.

Siivosin sienet hiekasta ja levitin ne huvilan työhuoneeseen kuivumaan ritilöiden päälle. Ovi on visusti kiinni asuintiloihin, jotta haihtuva gyromitriini-myrkky ei aiheuta sisällä oleskelijoille päänsärkyä ja pahoinvointia. Kuivaan korvasienet aina, sillä niin maku syvenee. Osa mausta kun aina menee keittoveden mukana viemäriin. Eli tässä vielä muistutus: korvasienet täytyy keittää kaksi kertaa väljässä vedessä vähintään viisi minuuttia kerrallaan ja huuhtoa välillä, jotta myrkky häviää. Tämä siis myös kuivauksen jälkeen.

Parhaiten sienten oman maun saa esiin rasvalla eli voilla ja kermalla. Korvasienten kanssa ei mielestäni kannata näissä säästellä, ellei nyt sitten satu olemaan esimerkiksi maitoproteiiniallergikko. Tein tänään parsan ja lampaanmaksan oheen viimevuotisista kuivatuista korvasienistä sen maailman parhaan ja yksinkertaisimman korvasienikastikkeen: kuullotin voissa ensin sipulisilppua, sen jälkeen lisäsin keitetyt sienet. Maustoin suolalla ja lisäsin kermaa, muhittelin puolisen tuntia. Siinä se.