lauantai 2. joulukuuta 2017

Kalenteriluukku 2, koivuhapero


Koivuhapero on aikainen sieni, jota usein löytää kuivastakin maasta. Ensimmäiset itiöemät keräsin tänä vuonna Pulkkilanharjun kotipihasta heinäkuun puolivälissä, vuonna 2016 jo kesä-heinäkuun vaihteessa. Toisaalta satokausi on pitkä, ainakin elo-syyskuulle asti. Tänä vuonna koivuhaperoita tuli kohtalaisen hyvin.

Haperoiden ryhmä on monimuotoinen, eikä etenkään punaisia haperoita ole helppo erottaa toisistaan. Koivuhapero on helpoimpia tunnistettavia, kovin moni muu ei muistuta sitä väritykseltään. Koivuhaperon pintakelmu on vihertävä, usein oliivinvihreä tai hieman harmahtava.

Haperoissahan on se hyvä puoli, että maistamalla selviää, onko sieni syötävä. (Maistaminen tarkoittaa pienen palan mutustelua ja pois sylkemistä.) Myrkyllisiä ei ole, ainakaan nykytutkimuksen mukaan, mutta osan maku on polttava tai tympeä.

Koivuhaperon maku on yksi miedoista ja parhaina pidetyistä. Kaikki syötäväksi kelpaavat voi paistaa pannussa tai lisätä vaikkapa keittoon sellaisenaan ilman etukäteen keittämistä.

Suomenkielisen nimensä Russula-haperosuku on saanut siitä, että sienet todellakin hajoavat helposti eli ovat haperoita. Siksi haperokastike muuttuu helposti mössöksi. Olenkin ylpeä siitä, että keksin viime vuonna tavan paistaa haperoita öljyssä itämaisittain. Ihana maku ja rakenne!

Bonuksena esittelen vielä toisen hyvän ja satoisan suvun sienen, kangashaperon, jota etenkin mäntykankaalla kasvoi kuluneen kesän ja syksyn aikaan todella paljon.

Kellan- ja oranssinsävyinen, usein pitkäjalkainen sieni on aivan oivallinen maultaan, mutta jäi kuluneen sesongin aikana pahasti herkkutattien ja muiden superherkkujen jalkoihin.


perjantai 1. joulukuuta 2017

Kalenteriluukku 1, korvasieni

Korvasieni ei ole ainoa keväällä kasvava sienilaji, mutta varmasti tunnetuin. Osa pelkää ja hyljeksii myrkyllistä herkkua, jonka käsittelyssä pitääkin olla huolellinen. Esimerkiksi Ruotsissa korvasienen myynti on nykyään kielletty.

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka kerää ja syö korvasientä juuri niin paljon kuin löytää. Tai ainakaan vielä koskaan en ole löytänyt sitä niin paljon, että olisi suositusten vuoksi pitänyt rajoittaa.

Jos joku vielä muistaa, kevät oli sekä kuiva että kylmä. Niinpä korvasieniä sai odottaa varsin pitkään, toukokuun loppupuolelle asti. Jouduin myös etsimään Kalkkisista uudet hakkuuaukot, sillä kahden edellisen vuoden paikka oli heinittynyt. Ja pieniäkin olivat!

Kerroin kevään ensimmäisestä korvasieniretkestä 21.5. Vielä vajaata viikkoa myöhemmin, 27.5. keräsin sieniä sen verran, että sain niitä myös kuivumaan.

Ja tässä vielä korvasienen käsittelyohjeet! Keitä tuoreet sienet väljässä vedessä kaksi kertaa vähintään viisi minuuttia kerrallaan, heitä keitinvesi molemmalla kerralla pois.

Käsitellyistä sienistä voi tehdä esimerkiksi ihanaa muhennosta tai keittoa. Rasva eli käytännössä kerma, voi tai öljy, nostaa maun parhaiten esiin.

Jos kuivatat sienet, ne pitää ennen ruoaksi valmistamista keittää kaksi kertaa kuten tuoreetkin. Kuivattamista ei suositella asuintiloissa, sillä haihtuvat huurut voivat aiheuttaa päänsärkyä ja muita lieviä myrkytysoireita. Kuivatut sienet säilyvät vuosikausia ja säilyttävät hyvin vahvan makunsa, jos ne säilytetään oikein eli kuivassa paikassa suljettuina esimerkiksi lasipurkkiin.

torstai 30. marraskuuta 2017

Huippuvuoden sienijoulukalenteri, tervetuloa seuraamaan!

Koko syksyn odotin, että ehtisin tehdä yhteenvedon huippuhyvän sienivuoden saaliista. Nyt sesonki alkaa olla lopuillaan, mutta ainahan voi muistella!

Huomisesta lähtien esittelen jouluaattoon asti päivittäin yhden sienilajin tai -ryhmän, jonka olen kohdannut retkilläni Asikkalan pohjoisosan maastoissa vuoden 2017 aikana. Tervetuloa avaamaan sienijoulukalenterini luukkuja!

Aloituskuva on otettu 21.10, jolloin löysin Pulkkilanharjun pohjoispäästä kuusilahokoita, kantarelleja, mustatorvisieniä ja yhden ison ja hyväkuntoisen koivunpunikkitatin .