perjantai 13. huhtikuuta 2018

Mehut lopussa, marjoja on vielä

Kaivoin pakastimesta juuri viimeisen pullollisen herukkamehua. Eli nyt ei ole enää edes mehumarjoja, joista keittää. Minullahan on tapana sulloa pakastimet täyteen Kalkkisten marjoja kymmenistä pensaistamme ja keittää niistä vähitellen juomaa.

Kahden aikuisen taloudessamme menee paljon omia mehuja, sillä käytämme hiihto-, pyörä- ja muiden lenkkien yhteydessä vain näitä luonnon energiajuomia. Yleensä sekoitamme sokeroidun mehumaijamehun kivennäisveteen, jolloin samasta juomasta saa sekä vitamiineja, sokereita että suoloja.

Ehkä noin kuukauden verran on sinniteltävä, kunnes saa raparperia ja voi keittää siitä mehua. Mutta en sure, sillä marjat ja muutkin pakastimen antimet on hyvä syödä mahdollisimman tuoreina.

Vielä on pakastimessa mustikkaa ja tyrniä, joista surautan aamuisin tehopirtelön inkiväärin, luomubanaanin, maustamattoman jogurtin ja Puhtikauran kanssa. Aiemmin talvella oli vielä karviaisia ja viinimarjoja, joilla sai vaihtelua smoothieen. Joskus lisään myös siemeniä, pähkinöitä tai manteleita. Banaani on sen verran makea, ettei joukkoon tarvita hunajaa eikä varsinkaan sokeria.

Toistain jokakeväisen saarnani: kannattaa tyhjentää sitä pakastinta nyt, ennen kuin uutta satoa alkaa tulla. (Tosin pelkään pahoin, etten millään saa kulumaan kaikkia viime vuonna keräämiäni rouskuja, vaikka niitä on käytetty melkein päivittäin läpi talven. Muut pakastetut sienet sentään on syöty. No, viime sienisesonki oli poikkeuksellisen hyvä.)

Vitamiinitkin tulevat tosi tarpeeseen näin kevään korvalla. En ole kärsinyt edes flunssasta kuluneena talvena, mikä voi tietysti olla hyvää tuuriakin. Mutta ei marjojen syömisestä läpi talven ainakaan haittaa ole. Kuituakin niistä saa, samoin noista lisäämistäni "roskista".

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Pääsiäisvierailu lammastilalla

Sysmän puolella Ravioskorvessa sijaitseva Korven Karitsa järjesti pitkänäperjantaina avoimet ovet, joihin mekin osallistuimme.

Pop up -kahvila ja -kauppa oli hauskasti sijoitettu lampolaan, joten me vieraat pääsimme näkemään lampaita karitsoineen, viiriäisiä ja kanoja aidossa ympäristössään. Karitsojen "mää" kuulosti todella kirkkaalta vanhempien lampaiden rinnalla!

Kahvilassa oli tarjolla kahvia ja leivonnaisia ja tilaamalla myös hampurilaisia. Me päädyimme kahviin ja pääsiäiseltä maistuviin pulliin. Puolen päivän kahvit maistuivat erityisen hyviltä, sillä olimme käyneet Kalkkisten markkinaladulla hiihtämässä. (Onpa muuten ollut hieno hiihtotalvi ja ladut upeassa kunnossa, kiitokset siitä!)

Pääsiäistä varten ostimme viiriäisen munia ja palan savulammasta. Lisäksi mukaan tarttui tulevia grillauksia varten sisäfilettä ja maksaa, jotka myytiin pakasteina.

Lihatuotteita ostamme nykyään hyvin valikoiden; en edes muista, koska viimeksi jostain ns. tavallisesta marketista. Jos ja kun lihaa syömme korkeintaan kerran viikossa, tuntuu hyvältä käydä hakemassa se tilalta tai esimerkiksi hallin tiskiltä, jossa voi kysellä tarkemmin lihan alkuperästä. Laadun kyllä tunnistaa.

Minulla on lähipiirissä useita kasvissyöjiä ja vegaaneja sekä ihmisiä, jotka syövät esimerkiksi vain riistaa. Uskon itsekin vakaasti siihen, että kasvisruoka on sekä ympäristön että ihmisen terveyden kannalta parempi vaihtoehto kuin eläinproteiineihin nojaava ruoka. Puhumattakaan siitä, että eläimillä on oikeus elää lajilleen tunnusomaista elämää, johon ei kuulu kärsimys massatuotantolaitoksissa.

Lähilihaa ja -kalaa syön ainakin toistaiseksi hyvällä omallajatunnolla, etenkin kun käytämme myös sisäelimiä eli eläinten edullisempia ja usein hyljeksittyjä osia.

Uskon tilavierailujen olevan yksi keino näyttää, että asiat ovat kunnossa. Ja toki ne tukevat myös maatalousyrittäjien elinkeinoa. Mieluummin vähän lihaa ja kalaa läheltä kuin paljon ja hieman halvemmalla maista, joiden pyynti- ja tuotanto-olosuhteista ei ole mitään käsitystä.

Pääsiäisvieraat tulivat perjantai-iltapäiväksi, jolloin tarjosimme parsaa, salaattia, sienikastiketta rouskuista, Hatanpään muikkuja, Korven Karitsan savulammasta ja viiriäisenmunia sekä juustoja. Kuuden hengen porukassamme oli monen erilaisen dieetin noudattajia, joille kaikille löytyi ja riitti syötävää.




sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Muikkuja nuotta-apajalta

Eilen oli ainutlaatuinen tilaisuus käydä seuraamassa talvinuotan nostoa Pulkkilanharjun kupeessa. Kalastaja Jyrki Hatanpäällä oli Asikkalanselän jäällä nuotta-apaja, jonka nostaminen vaikutti varsin kunnianhimoiselta ja panostuksia vaativalta hommalta.

Nuotta on todella iso - sivut vähintään kymmenien metrien pituiset -  ja levitetty selälle avantojen kautta. Oli kylältä apumiehiä ja moottorilla toimiva vinssi, jolla nuotan pystyy kerimään kasaan. Tämän enempää en ymmärrä - pahoitteluni, jos tässäkin on jo virheitä.

Korjaus: juttelin 11.3. Hatanpään kanssa ja kuulin, että nuotan sivut ovat n. 500 metriä pitkät.
Kun kävin katsomassa puuhaa kahden maissa iltapäivällä, nuotan vetäminen oli vielä kesken ja moottorin meteli aikamoinen. Menin paikalle uudestaan pari tuntia myöhemmin, ja silloin  jäällä oli jo melkein kansanjuhla, paljon ostomahdollisuutta odottavia ihmisiä. Ja autoja, mikä hieman hirvittää Päijänteen epävakaiden jääuutisten jälkeen!

Ja reilun puolen tunnin kuluttua ensimmäiset kalat pomppivatkin kapeassa avannossa. Loppuvaiheessa nuottaa kerittiin kasaan käsin, jotta kalat saatiin sopivasti kasaan. Saalis oli odotetusti enimmäkseen muikkua, seassa jonkin verran kuoretta ja ainakin yksi iso lahna.

Muikkua alettiin nostaa haavilla laatikoihin ja kylmälaukkuihin, joita fiksuimmat olivat osanneet ottaa mukaan. Onneksi minulla oli repussa muovipussi, johon kauhoin mielestäni sopivan määrän. En kotonakaan muistanut punnita saalista, mutta puolison kanssa meni puoli tuntia putsaamiseen, koska emme ole ammattilaisia.

Kalamiehille päivä oli varsin pitkä ja viileä, joten voin vain kunnioittaa ahertajia! Erityisen ihastuneesti seurasin kalastajan omia poikia, joita ei tuntunut kylmä, väsymys tai nälkä vaivaavan. Jonkinlainen pieni taukokoppi näkyi olevan henkilökunnalle tarjolla. Kaunistahan jäällä oli, kun aurinko onneksi paistoi.



Tänään oli sitten vuorossa ruoanvalmistus. Päätimme taas kerran hyödyntää yhden kauniin pakkaspäivän sytyttämällä grillin. Kalat halsteriin ja muut ainekset parilalle, niin valmistui ateriamme.

Taas tänä viikonloppuna olen pohtinut, miten hienoa elämää voi viettää Asikkalan maaseudulla kesät talvet. Eilen kävimme myös hiihtämässä Vääksyssä kauppareissun yhteydessä. Sivakoimme Vesijärven jäällä Kalmarinrannasta Varjansaaren ympäri ja vielä Pirppulanrannan kautta lähtöpisteeseen, noin 8,5 km. Nuotta-apajalla käyntien jälkeen vallitsi lähes raitisilmamyrkytys eli ihana väsymys. Eipä tarvinnut matkailla kauas näiden elämysten perässä.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Pikapastaa ja sienikeittoa hirveään nälkään

Tänään tein tunnin lumitöitä ennen lounasaikaa ja tulin sisään hurjan nälkäisenä. Ruokaa en ollut ehtinyt miettiä, joten piti ryhtyä katsomaan kaappeihin.

Pöydältä löytyi kypsä avocado ja muutama tomaatti, kuivakaapista tarjouksesta ostettuja pinjansiemeniä. Kuivapastaa oli jäljellä juuri yhden hengen tarpeisiin. Jääkaapista löytyi puolikas sitruuna ja pala hieman yli-ikäistä punahomejuustoa.

Näin tein: laitoin veden kiehumaan, maustoin suolalla ja heitin tagliatelle-pastakääröt kiehuvaan veteen. Kuuden minuutin kiehumisajan aikana kaavin avocadon lihan syvälle lautaselle, pirskotin päälle sitruunan mehun, lisäsin hieman suolaa ja siivutin sekaan yhden valkosipulinkynnen. Poistin valkosipulisiivut parin minuutin kuluttua, koska en halunnut syödä raakaa valkosipulia ja henkäillä höyryjä vielä ensi yönäkin. Ehdin vielä puolittaa tomaatit, siivuttaa juuston ja heittää mukaan puoli desiä pinjansiemeniä.

Kun pasta oli kypsynyt, huuhdoin sen ja lorautin sekaan hieman oliiviöljyä. Kaadoin kuuman pastan muiden ainesten päälle ja sekoitin, jolloin juusto hieman suli. Ja sitten söin. Ihan kaiken. Nälkä lähti ja maistui!

Eilen muuten tein hieman suunnitellumpaa pikaruokaa, jossa siinäkin oli teemana "kaivellaan kaappeja". Sienikeittoa varten pilkoin hieman kuivahtaneen puolikkaan purjon, pienen sipulin sekä jääkaappiin jääneet pari siivua vahvaa chorizo-makkaraa, jotka kuullotin nopeasti kattilassa. Lisäsin litran vettä ja murensin sekaan pari reilua kourallista kuivattuja herkkutatteja ja puoli desiä mustatorvisieniä sekä itse tekemääni lipstikkasuolaa. Annoin porista ja raastoin sekaan vielä pari porkkanaa. Kun chorizon chili maistui mielestäni hieman liikaa, taivuin lisäämään purkillisen creme fraichea. Puolessa tunnissa valmistui ja maistui tietenkin ihanalta!

Talvella muuten kannattaa joskus muistaa keittää ihan oikeaa kaakaota. Tai aivan oikeaa olisi tietenkin sellainen, johon on sulatettu tummaa suklaata, mutta hyvää tulee myös makeuttamattomasta luomukaakaojauhosta maidon tai joidenkin kasvisvaihtoehtojen seassa.

Eilen innostuin jopa vispaamaan kermavaahtoa puolisolle, joka kävi hiihtämässä. No, kyllä minä sitä kermaa itsekin otin...

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Ylellistä ruokaa Päijänteen kalasta ja itse kerätyistä sienistä

Viime aikoina on näkynyt paljon uutisia siitä, miten vaikea on saada mistään kotimaista järvikalaa.
Siksi ilahduin aivan suunnattomasti, kun paikallinen kalastaja Jyrki Hatanpää ilmoitti pari viikkoa sitten, että nyt kalaa taas saa joulutauon jälkeen. Ensin oli tarjolla komeita kuhia, tänä viikonloppuna sekä muikkua että kuhaa. Ja kaikki nämä sopivasti ostettavissa huvilan ja kodin välistä!

Ensimmäisellä kerralla ostin parin kilon kuhan, josta puoliso ja minä söimme kolme kertaa. Kun perkasin ja käsittelin kalan, tein siitä kaksi nahallista fileetä ja keitin ruodoista ja päästä liemen kalakeittoon. Ensimmäisen fileen paistoin saman tien uunissa sienten ja purjon kanssa, toisen pakastin ja otin käyttöön eilistä grilliateriaa varten.

Nahallinen filee toimi oikein hyvin halsterissa, joka oli ensin grillin sivussa ja loppuvaiheessa asetettu suoraan tulen päälle. Alapuolen nahka suojasi hyvin rasvatonta kalan lihaa, joka kypsyi mehukkaaksi savussa ja kuumuudessa.  Olin maustanut kalan etukäteen sitruunamehulla, suolalla ja kuivatulla tillillä ja sivellyt molemmille puolille öljyä. Laitoin halsteriin kypsymään myös öljytyn ja pituussuunnassa halkaistun purjon, ja grillasimme myös punajuurisiivuja, pakastimesta kaivettuja punikkitatin paloja ja halloumia. Tatit marinoin nopeasti ensin öljyllä, soijakastikkeella ja tilkalla balsamicoa.
Tänään kävimme ostamassa kilon muikkuja, jotka olivatkin pienempiä kuin syksyllä. Kalat myi kalastajan poika, joka kertoi olleensa itsekin nostamassa niitä jään alta nuotalla. Kotiin tultuamme perkasin kalat samalla, kun puoliso hoiti muuta ruoanlaittoa. Lopuksi mies pyöritteli kalat ruisjauho-suolaseoksessa ja paistoi ne voissa. Samaan aikaan valmistin juhlavaa perunamuusia, johon lisäsin hieman voita, kermaa, murskattua ja kuivattua sikurirouskua sekä jääkaappiin jääneet pari ruokalusikallista parmesaaniraastetta.

Paistetut muikut olivat taivaallisen hyviä ja sikurirouskulla maustettu perunamuusi aivan omaa luokkaansa! Väittäisin, että tällä yhdistelmällä pärjäisi vähän paremmassa ravintolassakin.

Rahasta puhuminen ja kirjoittaminen on välillä vaikeaa hyvän ruoan ja laadukkaiden raaka-aineiden yhteydessä. En koskaan laita ruokaa vain sillä ajatuksella, että selviäisin mahdollisimman halvalla. En myöskään hyljeksi hyviä raaka-aineita, jotka maksavat vähän tai ovat ilmaisia. Mutta kyllähän se ilahduttaa, että saa huippulaatuista järvikalaa (ja monenlaisia muita herkkuja sesongin mukaan) omalta kylältä kohtuulliseen hintaan. Ei halvemmalla kuin tarjouslohi mutta taatusti edullisemmin kuin useimmilta kalatiskeiltä. Nämä perkaamattomat eli pyöreät kalat vaativat tietenkin myös omaa työpanosta, mutta välillä kalastajalta saa myös savustettuja ja muita valmiita herkkuja.

Niin ja muistutan vielä ilmaisista raaka-aineista eli sienistä. Meillä oli grillattujen punikkitattien ja sikurirouskuperunamuusin lisäksi pöydässä myös erinomaista sienisalaattia. Ihanaa, kun on varastoja, joista ottaa!

tiistai 16. tammikuuta 2018

Bliniaika on täällä taas

Meillä paistetaan blinejä monen monta kertaa talvessa. Ruoka on täydellinen laajennetulle perheellemme, jossa on sekä gluteenia välttäviä että kasvissyöjä. Itse letunhan voi tehdä tattarijauhosta täysin gluteenittomaksi ja lisukkeiksi käyvät monenlaiset herkut mädistä sienisalaattiin ja suolakurkusta savukalaan.

Meidän blinitaikinaohjeemme löytyy Viljatuotteen (muutkin tattarijauhot käyvät) tattarijauhopaketin kyljestä: 3 dl bulgarianjogurttia tai kermaviiliä (tai jotain muuta hapanmaitotuotetta) lämmitetään kädenlämpöiseksi, lisätään 15 g hiivaa, 2 dl tattarijauhoa ja 1 tl sokeria. Annetaan taikinan kohota pari tuntia huoneenlämmössä tai jääkaapissa vaikka seuraavaan päivään. Lisätään ennen paistamista 1 dl kuumaa maitoa, 1 tl suolaa, 1 rkl voisulaa, 1 munankeltuainen ja 1 kovaksi vatkattu valkuainen. 

Usein kyllä teemme saman tien kaksinkertaisen annoksen joko isommalle porukalle tai sitten meidän kahden hengen taloudellemme pariksi päiväksi.

Blinit paistetaan mieluiten korkeareunaisessa blini- tai lettupannussa ja meidän mielestämme tarjoillaan ehdottomasti saman tien lautaselle. Eli jos taikinaa jää, loput letut paistetaan vasta seuraavana päivänä. Ymmärrän toki, että isolle seurueelle blinejä paistetaan etukäteen ja "tuoreutetaan" sitten uunissa valamalla voisulaa päälle. Mutta kyllä siinä maku ja etenkin pinnan rapeus kärsivät.

Lisukkeista perinteisin on keko, jossa on alla punasipulisilppua, päällä mätiä ja smetanaa. Onneksi älysimme ostaa kalastaja Jyrki Hatanpäältä aika monta purkillista muikunmätiä eli mädeistä parasta ennen joulua. Jotain on vielä pakastimessakin.


Sienisalaatti on toinen perinnelisuke, suolakurkut ja juokseva hunaja kolmas, sillikaviaari neljäs. Ja sitten voi tarjota jotain katkaravuista, savukalasta, porosta tai melkein mistä vain tehtyä salaattia/tahnaa, joka sopii blinitaikinan hieman happaman maun kanssa. Viimeksi käytimme blinien kanssa myös Korven Karitsan maksapasteijaa ja punajuurta.

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten blinipannuja ja muita valurautaesineitä voi huoltaa, jos lettu tarttuu kiinni. Tuon käryävän kokemuksen jälkeen olemme ymmärtäneet hoitaa rasvapolton ulkona grillin päällä.